perjantai 6. huhtikuuta 2018

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen - Tarinankertojan elämät

Jos tutustuisin Heikki Kinnuseen vasta nyt, tietäisinkö hänestä muuta kuin Vääpeli Körmyt? Pelottava ajatus, mutta onneksi itse tutustuin Heikki Kinnuseen 1960- ja 1970-luvuilla. Hän oli mukana myyttisessä Lapualaisoopperassa, sai ensi kiinnityksensä teatterikoulun jälkeen Suomen Kansallisteatteriin, näytteli tv-teatterissa (muun muassa häkellyttävässä Virrensirussa (1969)), oli koko kansan Sunlight-mies tv-mainoksissa, oli Matti Kassilan versioimassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin...

Ja sitten tuli tämä pronssiruusun ottanut Ällitälli yhdessä Leo Lastumäen kanssa! Parasta sketsiviihdettä mitä Suomessa juuri silloin tehtiin, ja eikös vain jo uutisoitu, että sama parivaljakko on ottamassa Sepen ja Valtterin nahat ylleen tulevassa Seppo Huunosen filmatisoimassa Lampaansyöjissä, Veikko Huovisen erinomaiseen kirjaan perustuvassa. (No, itse elokuvaa ei kukaan toki ole tullut kaksin käsin kiittelemään, mutta Kinnunen&Lastumäki, aijaijaijai!)

Eikä siinä vielä kaikki. Turun Kaupunginteatterissa alkoi Kotkien kausi, kun Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka ottivat tilan haltuun yhdessä pääkaupungin tuomistensa kanssa (kuten Esko Salminen, Rose-Marie Precht (rva Kinnunen) sekä Heikki Kinnunen). Syntyi sellaista suomalaista teatterihistoriaa, jota yhä muistellaan.

Olen itse lukenut ensimmäisen kerran omasta tahdostani Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin koulupoikana, mutta vasta Kalle ja Ritva Holmbergin tulkinta ja Heikki Kinnusen esitys ovat avanneet Aapon arvon minulle. Nykyään Aapo on suosikkiveljekseni koko katraasta. Kävin kahdesti katsomassa tämän esityksen ja katson sitä yhäkin vuosittain dvd-taltiointina.

Heikki Kinnunen on huikea ja monipuolinen näyttelijä, joka ei näyttämöllä nosta omaa erinomaisuuttaan korkeammalle, vaan vannoo ensemble-ajattelun nimeen. Hän on luotettava ja taitava joukkuepelaaja. On oikeastaan ihme, ettei Kinnusesta ole aiemmin tehty kirjaa. Kenties maestro itse ei ole ollut ajatuksesta viehtynyt?

Nyt kuitenkin kirja on. Elisa Heilala tulee käsittääkseni genren ulkopuolelta, mutta hän on tehnyt erinomaisen luettavan kirjan Heikki Kinnusesta. Kirjassa nojaudutaan aika lailla kirjallisiin lähteisiin, niin lehtiartikkeleihin kuin kirjoihinkin (lähdeluettelo löytyy kirjan lopusta) sekä sitten läheisten, tuttujen ja työkavereiden haastatteluihin. Päähenkilö itse ei ilmeisesti ole osallistunut tekstintekoon joka käänteessä, mutta kyllä kinnusmaisen äänen toki kirjasta kuulee hyvinkin ja esimerkiksi veroasioita käsitellään kovinkin henkilökohtaisesti.

Koska Heikki Kinnusen ura on niin valtava, ei kirja voi kuin valita siitä vain paloja, mutta se tekee sen varsin hyvin. Tuntuu, että monet juuri oleelliset asiat ja työt käsitellään, ja monet sitten jäävät vain maininnaksi jos siksikään.

Heikki Kinnunen - Tarinankertojan elämät (2016) -kirja on helppolukuinen ja nopealukuinen, mikä ei ole tällä kertaa moite vaan kiitos. Kerrankin kävi niin, että kansi ei houkutellut ostamaan kirjaa vaan kohde. Onneksi kävi niin!

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti