torstai 11. elokuuta 2016

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

Fredrik Backmanin kirja Mies, joka rakasti järjestystä, 2013/15 (En man som heter Ove, 2012) on ollut melkoinen menestys ja aivan ilmeisistä syistä. Se on hauska, leppoisa, suorapuheinen, suurisydäminen ja surumielinen. Kaikki ainekset ovat padassa porisemassa.

Ja ehkä juuri noista syistä johtuen suhtaudun itse lopputulokseen varsin skeptisesti.

Tarina kertoo leskeksi jääneestä avuttomasta toimenmiehestä, Ovesta, joka ei oikein tiedä enää, miten elää tässä maailmassa ilman vaimoaan Sonjaa. Joten, toimenmiehenä Ove päättää päättää päivänsä sinisessä pyhäpuvussa.

Itsemurha tai oikeammin -murhat vain eivät kuitenkaan Ovelta luonnistu, koska koko ajan tulee jotakin muuta väliin. Ovea häiritään, koska Ovea tarvitaan. Jostakin syystä (huumorisyistä) Ove vaihtaa joka kerta myös keinoa (hirttosilmukka, pakokaasu, ase jne.).

Samalla hänen ympärilleen alkaa kertyä uusia lähimmäisiä, joita hän avittaa elämänpulmissa omalla karulla tyylillään, niin että he eivät enää hellitä Ovesta. Takaumien keinoin kirjailija kuvaa myös Oven aiempaa elämää. Silloin näitä takiaismaisia lähimmäisiä ei jostakin syystä tarttunut matkaan mukaan.

Kaikki ainekset ovat kirjailijan padassa porisemassa.

Mutta. Ne ovat liiankin siistejä ja itsestäänselviä aineksia. Koko kirja on kovin kliseinen lähtien juurikin Oven stereotyyppisestä hahmosta. Kaikki on sarjakuvamaisen litteää ja yksiulotteista ja selkeää. Kirjallinen briljeeraus ja omaperäisyys loistavat poissaolollaan ja niiden sijaan simppeliys ja ennalta-arvattavuus ovat kunniassaan.

Tästä kirjasta haluaisi pitää ja sen seurassa haluaisi viihtyä, mutta ennemminkin mieleen hiipi lukiessa rasittavuusindikaattori: - Eikö tämä lopu ikinä!

Sillänään kirja voisi kuitenkin toimia ehkäpä komediallisen elokuvan käsikirjoituksen aihiona. Kappas; niinhän se toimikin.

Kansi on sikäli hauska, että kirja tapahtuu talvella. Formaattikansi ulkomailta kuitenkin.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti