maanantai 23. marraskuuta 2015

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus

Kun kirjan takakannessa lukee suosituksena: "Vish Puri on Intian Poirot" (Financial Times), on se joillekin puoltolause ja joillekin negaatio. Ja joillekin tietysti täysin yhdentekevä, koska Hercule Poirot nyt on kuitenkin menneen vuosisadan lumia. Bagatelli kuriositeetti ja hieman huvittuneen ironinen maininta kirjallisuusblogissa tällä aikaa.

Itse luin joitakin kymmeniä vuosia sitten yhden Agatha Christien Poirot-kirjan, enkä ollut erityisen imponoitu siitä. Luettava kirja, mutta ei erikoisemmin mieleenpainuva. Joten. Ylläoleva mainosvedätys ei toimi minun kohdallani ajatellulla tavalla, vaikka Poirotin hahmon suuruuden ja ikonisuuden hyväksynkin.

Sen sijaan kirjan puoltolauseena toimii kirja itse. Tai itse asiassa tämä on jo toinen Vish Puri -kirjani ja odottelen kyllä seuraavaakin alelaariin. Vish Puri on huomattavan hyvä hahmo ja Tarquin Hall hyvä kirjoittaja.

Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus, 2013/24 (The Case of the Man Who Died Laughing, 2010) sisältää kaksikin mysteeriä. Toisen ratkaisevat Purin äiti ja Purin vaimo nopsakasti kirjan sivujuonena, ja toisen sitten Vish Puri itse. Murhamysteerin ratkaisua kiinnostavampaa on lukea intialaisesta tapakulttuurista ja sen arkipäivän ilmentymistä. Juuri tässä Tarquin Hall onkin mestari. Hän kuljettaa lukijaa keveällä otteellaan läpi liikenneruuhkien, uskonnollisten pohdintojen, korruption, lempinimien, yhteiskunnallisten kastien, ruokien ja hieman sanastonkin.

Onko Hall ottanut vaikutteita tai lähtökohtaideoita Agatha Chrietieltä on sivuseikka, koska hän on luonut kuitenkin omaäänisen maailmansa. Murha tehdään mahdollisimman julkisella paikalla ja se naamioidaan näyttämään taikatempulta. Tämän asetelman ratkaiseminen ei ole kirjan mielenkiintoisinta antia, joskin kaikelle tarjotaan rationaalinen selitys kyllä. Enemmän kiehtovat Purin omat tutkimusmetodit ja järkeilyt. Miksei hänen hyväntuulinen iso egonsakin.

Puri liikkuu luontevasti kohtauksesta toiseen, tekee hieman virheitäkin, mutta tuntuu kuitenkin suuntivan koko ajan kohti päämäärää oleellisten avustajiensa tukemana. Aivan kaikkea ei lukijalle paljasteta reaaliajassa, ja se juuri on tällaisten juonekkaiden kirjojen vahvuus. Lukija saa mielihyvää, kun taustalla on viritelty monelaisia näkymättömiä lankoja ennen finaalia.

Aika näyttää, onko Vish Purissa aineksia klassikoksi saakka, mutta juuri nyt hän edustaa hyvälaatuista dekkariperinnettä intialaisin maustein. Tässä ei tarvita siis tarkkoja väkivaltakuvauksia tai verellä läträystä.

Tuomo Parikan suunnittelema kansi on taas aivan täysosuma!

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti