Eläinkohteisesta seksuaalihäiriöstä eli zoofiliasta juontava eläimiin
sekaantuminen poistettiin Suomen rikoslaista vuonna 1971. Ruotsi
toisaalta on juuri tänä kesänä esittänyt lakimuutosta, joka tekee asian siellä taas
rikolliseksi.
Jussi "Juba" Tuomola toi Hesarin sivuille syksyllä vuonna 1997 uuden parisuhdesarjakuvan, Viivin ja Wagnerin,
kuvauksen naisen ja sian yhteiselosta. Juban ensimmäinen
sormiharjoitelma teemasta oli ollut viisi vuotta aiemmin Postipankin
Kultapossulehdessä, mutta siinä Viivi oli vielä pikkutyttö ja Wagnerkin
puhumisesta huolimatta nykyiseen verrattuna possumaisempi.
Viivin ja Wagnerin oli tarkoitus poistua lehden sivuilta neljän
kuukauden keikan jälkeen, mutta jokin siinä iski lukijoiden
mielihyvähermoon. Sarja on jatkunut tähän päivään saakka keskeytymättä.
Jopa niin että Tuomolan itsensä oltua sairauslomalla, sitä piirsivät
muut. Tällaisia tribuutteja harrastetaan toki muutoinkin, mutta -ainakin tässä tapauksessa- vanhassa vara parempi.
Kuten sanottu, Viivissä ja Wagnerissa on outo, epäsäätyinen
parisuhde naisen ja sian välillä. Se on vain fakta, jota ei juurikaan
perustella. Viivin kaltainen opiskelijaneito voisi saada oikeankin
miehen, mutta jos tällaisia jää miettimään, on aika heikoilla. Hei,
sikahan puhuu myös! Ja se on sivistymättömyydestään huolimatta sivistynyt.
Jos malttaa jättää älyvapaan lähtökohdan sikseen, niin kyse on
harvinaisen selväjärkisestä ja osumatarkasta parisuhdekuvauksesta. Viivillä on naisen luonto ja Wagnerilla miehen. Se on osaltaan stereotyypittelevääkin ja sitä kautta jokin ryppyotsaryhmittymä voisi vetää kirsikkatomaatin nenäänsä. Sukupuoliroolit on kuitenkin kunnolla alleviivattu sarjassa, ja siihen tekijällä on tietenkin täysi oikeus. Myös vällyn alla pöllytellään kahdestaan (ja jos Wagnerilta kysytään, naisia saisi siellä olla vaikka enemmänkin).
Viivi saa kantaa kaikki tiedostavan ja jossakin määrin feministisen intoilijankin mutta toisaalta hellyydenkipeän naisen kliseet, ja Wagner puolestaan on itseensäkääriytynyt laiskimus, jonkinlainen häijympi versio Uuno Turhapuroa. Juba piirtää kolmen
ruudun strippi -formaatilla, mutta hän saa järjettömän määrän
informaatiota sinänsä taloudellisiin kuviinsa. Jutun ydin löytyy usein
jo toisesta ruudusta, ja sitten se vielä kuitenkin ehditään kääntää uuteen
kulmaan viimeisessä ruudussa.
Useimmiten yksi strippi on kokonaisuus, mutta välillä Tuomola intoutuu
pidempiin kaariin, jotka jatkuvat päivästä toiseen. Hän käyttää
mielellän myös melko ronskeja ja surrealistisiakin aineksia, jotka
viedään äärirajoille ja vähän ylikin.
Mikään kuoliaaksinaurattaja Juba ei erityisemmin ole, mutta hymähtämään hän lukijan saa sekä nyökyttämään päätään: juuri noin.
Juba Tuomolan Viivi ja Wagner -sarjakuvia on julkaistu alusta lähtien myös vuosittaisina antologioina.
Kokoelmia löytyy sekä nidottuina että kovien kansien väliin prässättyinä. Esimerkiksi vuonna 2007 alunperin ilmestynyt Sian morsian? (2007/2013) on tullut nyt ulos pokkarikokoisena ja kovakantisena.
Itse silmäilen päivittäisen Viivi ja Wagner -annoksen aamun Hesarista, mutta tällaisina pidempinä satseina niitä ei ole tullut aiemmin luettua. Viivi ja Wagner
alkaa olla nykyään ehkä liian itsestäänselvä ilmiö. Se kuuluu jokaiseen
päivään niin selkeästi, että sitä ei enää huomaa tapettia vasten
katsottuna. Vasta jos se puuttuisi, sen huomaisi. Se on kuin käänteinen
flunssa.
Kyseisen kirjan kovimman ytimen muodostavat 2005-06 ilmestyneet
mustavalkoiset, rivin mittaiset stripit, jotka tässä laitoksessa on
nostettu pystysuoraan. Lisäksi siinä on lopussa kahdeksan sivun
mittainen, värillinen fantasiajakso nimeltään Sian morsian?
Itse asiassa, juuri tämä nimikkotarina on kirjan heikointa antia. Sen
visuaalinen maailma tahi käsikirjoitus ei oikein perustele
olemassaoloaan. Enemmän jää täytejutun maku, kun itse stripeissä
kumminkin on kuranttia kamaa.
Viivin ja Wagnerin piirrosasu on vuosien varrella evolutioitunut
eteenpäin. Tässä kokoelmassa viiva ei ole erityisen eloisa eikä runsas,
mutta se toisaalta ajaa täydellisesti asiansa. Jos nämä eivät taidekuvia
olekaan, niin ajatusta niistä sentään löytää. Löytää enemmänkin kuin
osasi odottaa, koska nyt on hyvä herätä omasta koomastaan ja keskittyä
kerralla isompaan siivuun Viivin ja Wagnerin maailmaa.
Tulee mieleen, että olisivatko nämä ylimalkaan tehokkaampia nimenomaan
näin grossikaupalla luettuina kuin yksittäisinä strippeinä?
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti