keskiviikko 28. elokuuta 2013

Juba: Viivi ja Wagner 10 - Sian morsian?

Eläinkohteisesta seksuaalihäiriöstä eli zoofiliasta juontava eläimiin sekaantuminen poistettiin Suomen rikoslaista vuonna 1971. Ruotsi toisaalta on juuri tänä kesänä esittänyt lakimuutosta, joka tekee asian siellä taas rikolliseksi.

Jussi "Juba" Tuomola toi Hesarin sivuille syksyllä vuonna 1997 uuden parisuhdesarjakuvan, Viivin ja Wagnerin, kuvauksen naisen ja sian yhteiselosta. Juban ensimmäinen sormiharjoitelma teemasta oli ollut viisi vuotta aiemmin Postipankin Kultapossulehdessä, mutta siinä Viivi oli vielä pikkutyttö ja Wagnerkin puhumisesta huolimatta nykyiseen verrattuna possumaisempi.

Viivin ja Wagnerin oli tarkoitus poistua lehden sivuilta neljän kuukauden keikan jälkeen, mutta jokin siinä iski lukijoiden mielihyvähermoon. Sarja on jatkunut tähän päivään saakka keskeytymättä. Jopa niin että Tuomolan itsensä oltua sairauslomalla, sitä piirsivät muut. Tällaisia tribuutteja harrastetaan toki muutoinkin, mutta -ainakin tässä tapauksessa- vanhassa vara parempi.

Kuten sanottu, Viivissä ja Wagnerissa on outo, epäsäätyinen parisuhde naisen ja sian välillä. Se on vain fakta, jota ei juurikaan perustella. Viivin kaltainen opiskelijaneito voisi saada oikeankin miehen, mutta jos tällaisia jää miettimään, on aika heikoilla. Hei, sikahan puhuu myös! Ja se on sivistymättömyydestään huolimatta sivistynyt.

Jos malttaa jättää älyvapaan lähtökohdan sikseen, niin kyse on harvinaisen selväjärkisestä ja osumatarkasta parisuhdekuvauksesta. Viivillä on naisen luonto ja Wagnerilla miehen. Se on osaltaan stereotyypittelevääkin ja sitä kautta jokin ryppyotsaryhmittymä voisi vetää kirsikkatomaatin nenäänsä. Sukupuoliroolit on kuitenkin kunnolla alleviivattu sarjassa, ja siihen tekijällä on tietenkin täysi oikeus. Myös vällyn alla pöllytellään kahdestaan (ja jos Wagnerilta kysytään, naisia saisi siellä olla vaikka enemmänkin).

Viivi saa kantaa kaikki tiedostavan ja jossakin määrin feministisen intoilijankin mutta toisaalta hellyydenkipeän naisen kliseet, ja Wagner puolestaan on itseensäkääriytynyt laiskimus, jonkinlainen häijympi versio Uuno Turhapuroa. Juba piirtää kolmen ruudun strippi -formaatilla, mutta hän saa järjettömän määrän informaatiota sinänsä taloudellisiin kuviinsa. Jutun ydin löytyy usein jo toisesta ruudusta, ja sitten se vielä kuitenkin ehditään kääntää uuteen kulmaan viimeisessä ruudussa.

Useimmiten yksi strippi on kokonaisuus, mutta välillä Tuomola intoutuu pidempiin kaariin, jotka jatkuvat päivästä toiseen. Hän käyttää mielellän myös melko ronskeja ja surrealistisiakin aineksia, jotka viedään äärirajoille ja vähän ylikin.

Mikään kuoliaaksinaurattaja Juba ei erityisemmin ole, mutta hymähtämään hän lukijan saa sekä nyökyttämään päätään: juuri noin.

Juba Tuomolan Viivi ja Wagner -sarjakuvia on julkaistu alusta lähtien myös vuosittaisina antologioina.

Kokoelmia löytyy sekä nidottuina että kovien kansien väliin prässättyinä. Esimerkiksi vuonna 2007 alunperin ilmestynyt Sian morsian? (2007/2013) on tullut nyt ulos pokkarikokoisena ja kovakantisena.

Itse silmäilen päivittäisen Viivi ja Wagner -annoksen aamun Hesarista, mutta tällaisina pidempinä satseina niitä ei ole tullut aiemmin luettua. Viivi ja Wagner alkaa olla nykyään ehkä liian itsestäänselvä ilmiö. Se kuuluu jokaiseen päivään niin selkeästi, että sitä ei enää huomaa tapettia vasten katsottuna. Vasta jos se puuttuisi, sen huomaisi. Se on kuin käänteinen flunssa.

Kyseisen kirjan kovimman ytimen muodostavat 2005-06 ilmestyneet mustavalkoiset, rivin mittaiset stripit, jotka tässä laitoksessa on nostettu pystysuoraan. Lisäksi siinä on lopussa kahdeksan sivun mittainen, värillinen fantasiajakso nimeltään Sian morsian?

Itse asiassa, juuri tämä nimikkotarina on kirjan heikointa antia. Sen visuaalinen maailma tahi käsikirjoitus ei oikein perustele olemassaoloaan. Enemmän jää täytejutun maku, kun itse stripeissä kumminkin on kuranttia kamaa.

Viivin ja Wagnerin piirrosasu on vuosien varrella evolutioitunut eteenpäin. Tässä kokoelmassa viiva ei ole erityisen eloisa eikä runsas, mutta se toisaalta ajaa täydellisesti asiansa. Jos nämä eivät taidekuvia olekaan, niin ajatusta niistä sentään löytää. Löytää enemmänkin kuin osasi odottaa, koska nyt on hyvä herätä omasta koomastaan ja keskittyä kerralla isompaan siivuun Viivin ja Wagnerin maailmaa.

Tulee mieleen, että olisivatko nämä ylimalkaan tehokkaampia nimenomaan näin grossikaupalla luettuina kuin yksittäisinä strippeinä?

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti