sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Risto Uimonen: Puolivallaton presidentti

Todellinen valta ja mielikuvavalta ovat kaksi toisistaan erillistä asiaa. Mielenkiinto, joka kohdistuu presidentinvaalia kohtaan, todistaa kaikitenkin sen, että presidentin virkaa ja henkilöä pidetään Suomessa arvossa. Jokainen, joka siihen virkaan päätyy, on näin västämättä sekä mahtavan mielikuvavallan käyttäjä että kiehtova persoonana. Siksi on hyvä paketoida tällaisen ihmisen reitti henkilökohtaiseen ykkösvirkaansa huolella.

Tuskin oli maskit pyyhitty kasvoilta, kun WSOY jo julkisti vaalien jälkeisenä aamuna, että uudesta presidentistä tehdään kirja, jonka kirjoittaa Risto Uimonen. Uimonen esiintyi televisiossa vaalien kommentaattorina ja yleistietäjä-Jantusena, ja itse asiassa hänen kanssaan oli sopimusta hierottu juuri kaiken tohinan keskellä vaaliviikonloppuna.

Uimonen on perusteellinen jos kohta hieman kuivakka senttari, jolla on pitkä ura isoissa sanomalehdissä sekä kirjojen teossa, ja nykyään hän on tietenkin profiloitunut myös Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana. Päivänpolitiikka on aina ollut hänen vahva alueensa, joten kirjoittajavalinta ei ollut huono. Syntyi kirja nimeltään Puolivallaton presidentti, 2012.

Muistelmakirjojen tylsintä antia ovat lapsuuskuvaukset, jotka usein ulotetaan vielä omien vanhempien henkilöhistoriaan saakka, jollei juuria innostuta kaivelemaan aina luomiseen saakka. Tätä kirjaa ei ole raskautettu kovin kaukaisilla luotauksilla, vaan siinä keskitytään pelkästään Sauli Niinistön presidenttitiehen.

Tämä tie on viime vuosien valossa näyttäytynyt julkisuudessa kovin itsestäänselvältä, ja siksi kirja onkin tervetullut muistuttamaan, että asiat eivät suinkaan ole olleet aina näin. Itse asiassa elämän sattumanvaraisuus saa taas uuden vakuutuksensa, kun lukee Niinistön elämän valintoja ja kiemuroita.

Kirja ei sisällä ihmeellisiä paljastuksia, se vain kertaa ja kirjaa muistiin tapahtumia, kohtaamisia ja Niinistön luonteenpiirteitä. Kirjoittamisprosessin nopeus ja kirjassa oleva lievä asioiden toistelu laittaa miettimään, että onko Uimonen käyttänyt valmiita, vanhoja kirjoitupohjia tekstimassassaan, vai onko kustannustoimittaja vain nukahtanut Uimosen tekstiä lukiessaan? Saman asian uudelleenkirjoittaminen ei lukijaa ainakaan saa sen vakuuttuneemmaksi sen paikkansapitävyydestä tai -pitämättömyydestä.

Kirja on periaatteessa kiinnostava, mutta lopulta se alkaa kääntyä itseään vastaan. Siihen on selvä syy: Niinistö itse sekä hänen koko lähipiirinsä kieltäytyi olemasta mukana tässä kirjaprojektissa.

"Tämän tietokirjan kirjoittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa, koska kirjan kohde ei ole halunnut antaa apua tekijälle syistä, jotka eivät ole tiedossani."
(Risto Uimonen: Puolivallaton presidentti)

Näin ihmettelee Uimonen 'Kiitokset'-osiossaan. Kun hän toisaalla kirjassa on useammassakin kohdassa todistanut, että Niinistö on pitkävihainen ja periaatteen ihminen, niin lukija alkaa äkkiä kesken kirjan lukemisen yhdistellä näitä tietoja. Voisiko olla niin, että Niinistö ei pitänyt Uimosta parhaana mahdollisena valintana? Vai oliko hänellä itsellään jo omia suunnitelmia?

Niin tahi näin; nyt kirja jää täysin vaille päähenkilön kosketusta, henkeä, sielua, terävyyttä ja verbaalista osaamista, ja siltä osin kirja on torso. Päähenkilö joka ei ole läsnä omassa kirjassaan, hmmm? Kun henkilö itse kertoo elämästään, käyttää hän omia enemmän tai vähemmän tarkoitushakuisia sordiinoitaan ja tekee valintoja painotuksiin ja kaikkeen muuhunkin, mutta silloin saadaan kuitenkin ensikäden tietoa juuri häneltä. Nyt näin ei ole.

Alkupalat on nautittu. Jäädään odottamaan sitä hyvää Niinistö-kirjaa.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti