tiistai 4. joulukuuta 2012

Belva Plain: Hiljaisuuden taakka

On omanlainen taiteenlajinsa kirjoittaa tunteista pakahduttavan raskaana oleva rakkausromsku. Näilläkin on ihailijansa ja näillä on kuluttajansa. Genre ei kuitenkaan ole itselläni järin hallussa ja juuri siksi onkin hauskaa uppoutua munaskuitaan myöten tällaisiin vesiin.

Ja matka kannattaa. Belva Plain on vanhan kansan kasvatti itsekin, ja viime vuosisadan alkupuolella syntyneenä hän tuntee (tunsi) hyvin esimerkiksi toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia itse niitä rekisteröineenä. Kirjalijan työssä on oma vissi eronsa ottaa asioista selvää tutkimalla läheitä ja toisaalta elää aikakautta itse omien okulääriensä läpi.

Plain näyttäisi olleen historiasta kiinnostunut opiskelija myös luontaisesti sekä käytännössä, mikä tietysti sitten auttaa perspektiivin laajentamisessa yksityisestä yleiseen.

Hiljaisuuden taakka, 1999 (Legacy of Silence, 1998) kurottaa tarinalliset juurensa Saksaan vuoteen 1938. Sanomattakin on selvää, että kyse täytyy olla Hitleristä ja juutalaisista. Kirja on jaettu kolmeen ajalliseen osioon, mutta tarinan primus motor on silti koko ajan -myös kuolemansa jälkeen- Caroline, saksalainen puolijuutalainen, joka menee ihastumaan komeaan ja kiehtovaan paikallispomonatsin poikaan. Ja vähäisen ruohikossa kieppumisen jälkeen Caroline tulee tietysti myös raskaaksi kyseiselle koijarille.

Caroline jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti luvattuun maahan, Amerikkaan sisarpuolensa Loren kanssa, ja siellä hän piehtaroi itsesäälissä ja vihassa (näkemättä itsessään mitään isompaa vikaa nykyiseen tukalaan tilanteeseensa). Mies ei seuraa perässä.

Kirjan kakkososio on otsikoitu '1959 Eve'. Eve on tämä kyseisen rakkauden hedelmä, isätön tyttö, jolla on kuitenkin oikeasti huolehtiva kasvatusisä. Eve hapuilee elämässään hieman Carolinen tapaan, ja hän joutuu lopulta ankarien ratkaisujen eteen, kun Caroline-äiti ja Joel-isäpuoli kuolevat, ja hän itse ottaa niskoilleen sisarpuolensa Janen, koska Joelin uusi vaimo ei tätä huoli. Runsas perintökin juonitaan Eveltä sivu suun.

Kolmas, kirjan päättävä osio on nimeltään '1993 Jane', eikä se ole enää kuin kolmisenkymmentä sivua pitkä. Tässä kuitenkin koetaan katharsis, solmitaan juonenpätkät kiinni ja päädytään jonkinlaiseen määräsatamaan, jossa vihdoin levähtää.

Plain kirjoittaa hieman värittömällä äänellä, mutta hän on saanut kaikenlaista tarpeellista rompetta, tarinanpätkää ja käännettä kirjaansa. Vaikka kaikesta ei pidä, lukee tämän toki oikeinkin mielikseen. Kyllä kirjan kiinnostavuus ja halu kääntää siitä esille yhä uusi ja uusi sivu, on yksi hyvän kirjallisuuden merkki. Olkoon se sitten kasvattavaa tahi viihdyttävää, yhtä kaikki.

Kun menee vuosi tai viisi, taidan tarttua uuteen Belva Plainin teokseen?

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti