keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Michael Connelly: Musta laatikko

Ei, ei, ei!

Kaksi hirveää asiaa tapahtui.
1 Kun nykyään luen Michael Connellyn Harry Bosch -kirjoja, niin näen nimihenkilön Titus Welliver -hahmoisena.
2 Connellyn Musta laatikko, 2014 (The Black Box, 2012) on kauhea epäonnistuminen.

On siis syytä sanoa painokkaasti, että olen ilman muuta Michael Connelly -uskovainen, joka pitää hänen kirjojaan viihdevalioina. Ne ovat yleensä tasapainoisia, jänteviä ja koukuttavia, mutta tällä kertaa käsissä on siis - mahalasku. Pannukakku. Maanantaikappale. Penaalin ei niinkään terävä kynä.

Connelly on sijoittanut Mustan laatikon lähtölaukauksen erittäin herkulliseen jos kohta käytettyynkin kehykseen: vuoden 1992 Los Angelesin mellakoihin. Aihe on erityisen mehukas juuri amerikkalaisessa kehyksessä, koska siinä kulminoituu useampikin rotujen väliseen epätasa-arvoon viittaava tekijä. Tämän teeman Connelly on kuitenkin sivuuttanut täysin ja valinnut sen sijaan ajan ja paikan vain paalutusnarukseen käyttämättä sitä millään lailla elementtinä tarinan kuljetuksessa.

Bosch sattuu tuolloin itse törmäämään LA:n sivukujalla tanskalaisen naisjournalistin kalmoon, eikä hänelle jää aikaa hektisessä tilanteessa tutkia tapausta kuin silmäyksen verran. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama surma tulee häntä vastaan ratkaisemattomien rikosten osastolla, ja pakkomiellettähän siinä sitten pukkaa. Harry Boschin on selvitettävä tämä tapaus henkilökohtaisesti, vaikka virka menisi.

Hetken aikaa tarina näyttää järkijutulta, mutta sitten Connelly alkaa äkisti viedä sitä kohti satumaata. Juttu etenee sivu sivulta yhä epäuskottavammin, ja Bosch itse vaikuttaa pökkelöltä puuhastelijalta, joka kompastelee onnekkaasti matkallaan kohti kirjan loppulausetta. Harmi juttu kaikkinensa.

Kirjasta on kyllä aivan toisenlaisiakin arvioita, ja kukin on tietysti oikeassa olematta itse profeetta omalla maallaan. Omalla sihdilläni ei kuitenkaan siis pohjalle jäänyt paljonkaan sattumia tällä kertaa, ja pidän itseäni lukijana varsin erehtymättömänä jos kohta lahjomattomanakin. Satojen kirjojen kokemuksella...

Tervehdin ilolla tietoa Bosch -tv-sarjasta. Kunnes sitten näin sen. Tarina oli kyllä riittävän mielenkiintoinen ja vetävä, mutta pääosaan valittu sivuosien erikoismies Titus Welliver on mielestäni auttamatta väärä valinta tähän osaan. Hän on liian nuori ja laiha ja lisäksi hänellä ei ole keinovalikoimassaan yhtä ilmettä enempää tarjottavana. Tämäkin ilme on lisäksi väärä, ja niin Welliver lampsii läpi koko sarjakauden sama nyreä ilme naamallaan. Ei se ole Bosch.

Peijakkaan äijä pilaa sitten myös tämän alueen, joka yleensä on varattu lukijan mielikuvitukselle. Paradoksaalisinta on tietenkin se, että Titus Welliver kuuluu olevan Michael Connellyn oma valinta! Mies ei taida olla lukenut näitä kirjoja?

Ja huh huh; mistä näitä kansia sikiää? Kanitehtaaltako?

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti