torstai 11. heinäkuuta 2013

Antonio Hill: Kauniit kuolemat

Antonio Hill ei varmaan tupsahtanut aivan tyhjästä kirjalliselle kartalle, kun hänen kehuttu esikoisensa Kuolleiden lelujen kesä ilmestyi vuonna 2011. Hänellä on taustaa paitsi lukijana, niin myös englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjänä.

Yhtä kaikki, edellinen kirja osui ja upposi. Omiin käsiini se ei kylläkään ole laareista joutunut, mutta tämä jatko on: Kauniit kuolemat, 2013 (Los buenos suicidas, 2012). Juonipaljastus: toivottavasti löydän käsiini myös edellisen osan.

Antonio Hill on todella sisällä lajityypissä, poliisikirjassa jossa ratkotaan murhamysteereitä. Hän kuljettaa tarinaa koko ajan eteenpäin ja tarjoaa lukijalle lukunautintoja ja täkyjä sivu sivun jälkeen.

Hill on myös ratkaissut päähenkilöongelman varsin hyvin. On enää kovin vaikeaa löytää mitään uutta persoonallisen tutkijan rintamalta; rikkinäiset, juopot, eronneet, tunnekylmät, lesket, korruptoituneet ja muut poliisit on koko lailla nähty. Antonio Hillin sankarina toimii Katalonian poliisivoimien argentiinalaissyntyinen komisario Héctor Salgado. Täysverinen päähenkilö.

Salgadolle on kirjoitettu ex-vaimo, joka on aloittanut uuden elämän toisen naisen kanssa, teini-ikäinen poika ja menetetyn rakkauden mahdollisuus. Perheväkivaltaa lapsuuden kotimaassa sekä toisinaan räjähtävä luonne. Ja tupakat.

Tässä Kauniit kuolemat -kirjassa ratkotaan itsemurhilta näyttävien kalmojen arvoitusta, mutta samalla kuljetetaan pidempää tarinaa eteenpäin. Tähän tarinaan liittyy Salgadon ex-vaimon katoaminen, jota sekä tutkitaan että raotetaan hieman. Samalla ovi jätetään auki jatkolle hyvään sarjatyyliin.

Lukijalle, joka on tottunut genren pohjoismaisiin tahi angloamerikkalaisiin edustajiin, ei tuota vaikeuksia käyskennellä Barcelonan kaduilla. Hill kuljettaa tarinaa universaalisti, vaikka joitakin espanjalaisia maamerkkejä tekstissä tietysti onkin. Itse asiassa: nehän juuri tekevät tekstin kiinnostavaksi. On aina kiehtovaa tutustua uusiin kulttuureihin, puhetapoihin ja katsantokantoihin. Ne eivät tee tekstiä vaikeammaksi vaan nimenomaan mielenkiintoisemmaksi omilla pikanteilla mausteillaan.

Hillin kynänjälki on luistavaa. Hän tekee sivun sivun jälkeen täsmäosuvia pikkuheittoja ja huomioita meistä ihmisistä. Ne maustavat tarinaa oivallisesti ja kertovat siitä, että kyse on tarkkanäköisestä huomioitsijasta ja hyväsanaisesta miehestä. Psykologian opinnot eivät ole valuneet hukkaan kirjailijanuran koittaessa.

Hieman minua ensin häiritsi kirjan rakenneratkaisu, jossa käytettiin tapaukseen osallisten takaumia hyväkseen. Se on keinona aavistuksen laiska ja käytetty, mutta Hill saa tarinan kasaan näinkin. Tarinan joka pitää kyllä näpeissään, ja saa odottamaan jatkoa Héctor Salgadon ja hänen kollegoidensa tutkimuksille.

Äärimmäisen kiinnostava tuttavuus. Kannelle vielä extrapojo.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti