keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Antti Eskola: Tiedän ja uskon


Ammattimainen provosoija, vasemmistolainen intellektuelli sekä sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola tuli suuremman yleisön tutuksi jääräpäisenä leikistäkieltäytyjänä Yleisradion Iso Veli valvoo –ohjelmassa ’Aikapommi’ kesällä 1983, vuosikymmeniä ennen Big Brother –sapluunaa.

Sosiologi osoittautui yllättävän epäsosiaaliseksi yksilöksi, mutta se oli varmaan tieteellisen tarkkailijan rooli, jonka hän omaksui tai oli päättänyt jo etukäteen omaksua suostuessaan tuohon ihmiskokeeseen.  Kattaus ’Aikapommissa’ oli osin kiinnostava, ja osin aika perustelematon ulkopuolisen silmille. Eskolan lisäksi mukana olivat  toimitusjohtaja Heikki Bachmann, rouva Pirkko Liinamaa, maanviljelijä Eero Rinne, kirjailija, muusikko Kauko Röyhkä, runoilija Arja Tiainen, diakoniapastori Matti Tuomisto, toimittaja Maarit Tyrkkö, mannekiini Riitta Väisänen ja psykologi Pehr Charpentier, jolla oli myös jonkinlainen leikin johtajan mandaatti. Tässä porukassa Antti Eskola kyllä erottautui.

'Aikapommi' oli luonnollisesti vain yksi pieni sivujuonne Eskolan urassa ja tarinassa, mutta se oli toki samalla varsin julkinen ulostulo. Tieteellistä ja poliittista nimeä hän sai varsinaisessa virassaan Tampereen yliopistossa sekä yhteiskunnallisissa rienoissa. Aikamoinen takinkääntö tapahtui yhteiskuntatieteilijä Eskolan roolissa monien silmissä vuonna 2000, jolloin ilmestyi hänen ensimmäinen uskontoa ja uskomista käsittelevä kirjansa Uskon tunnustelua. Tämä käsillä oleva teos, Tiedän ja uskon (2003) ja sitä seurannut Yksinkertainen usko (2006) ovat jatkaneet teeman kehittelyä.

Juuri yllämainitusta vastarannankiiskeydestä johtuen tartuin varsin ahnain käsin tähän Tiedän ja uskon –opukseen. Eskolalla on kokemusta, näkemystä ja älyä vaikka muille jakaa, ja silti tämä kirja pysyy varsin triviaalilla tasolla. Hyvin henkilökohtaisella mutta ehkäpä juuri siksi aika mitäänsanomattomalla. Eskola kertoo ja toteaa, mutta ei kovastikaan analysoi, vaikka siinä olisi hänen vahvuutensa. Vika saattaa tosin ollakin juuri tässä: en tarttunut kirjaan avoimin mielin, vaan varsin vahvoja ennakko-odotuksia siihen ladaten?

Kirjaa vaivaa jonkinasteinen epäsuhtaisuus sisällön suhteen. Eskolan laajasta sivistyneisyydestä johtuen siinä on pitkiä, tolkuttoman innoittavia osuuksia ja sitten siinä on latteita arkipohdintoja. Rohkeita ja avoimia mutta latteita.

Kirja on silti tärkeä puheenvuoro ja muistutus tänä uskonnottomana aikakautena, että muutakin on olemassa kuin pikainen ero kirkosta, ja virran mukana uiminen. On olemassa vanhanaikaisia mutta ei välttämättä vanhentuneita  arvoja, joihin jokaisella on oikeus.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti