Ammattimainen provosoija, vasemmistolainen intellektuelli
sekä sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola tuli suuremman yleisön
tutuksi jääräpäisenä leikistäkieltäytyjänä Yleisradion Iso Veli valvoo
–ohjelmassa ’Aikapommi’ kesällä 1983, vuosikymmeniä ennen Big Brother
–sapluunaa.
Sosiologi osoittautui yllättävän epäsosiaaliseksi yksilöksi, mutta se
oli varmaan tieteellisen tarkkailijan rooli, jonka hän omaksui tai oli päättänyt jo
etukäteen omaksua suostuessaan tuohon ihmiskokeeseen. Kattaus ’Aikapommissa’ oli osin kiinnostava,
ja osin aika perustelematon ulkopuolisen silmille. Eskolan lisäksi mukana
olivat toimitusjohtaja Heikki Bachmann,
rouva Pirkko Liinamaa, maanviljelijä Eero Rinne, kirjailija, muusikko Kauko
Röyhkä, runoilija Arja Tiainen, diakoniapastori Matti Tuomisto, toimittaja
Maarit Tyrkkö, mannekiini Riitta Väisänen ja psykologi Pehr Charpentier, jolla
oli myös jonkinlainen leikin johtajan mandaatti. Tässä porukassa Antti Eskola kyllä erottautui.
'Aikapommi' oli luonnollisesti vain yksi pieni sivujuonne Eskolan urassa ja tarinassa, mutta se oli toki samalla varsin julkinen ulostulo. Tieteellistä ja poliittista nimeä hän sai varsinaisessa virassaan Tampereen yliopistossa sekä yhteiskunnallisissa rienoissa. Aikamoinen takinkääntö tapahtui yhteiskuntatieteilijä
Eskolan roolissa monien silmissä vuonna 2000, jolloin ilmestyi hänen
ensimmäinen uskontoa ja uskomista käsittelevä kirjansa Uskon tunnustelua. Tämä
käsillä oleva teos, Tiedän ja uskon (2003) ja sitä seurannut Yksinkertainen
usko (2006) ovat jatkaneet teeman kehittelyä.
Juuri yllämainitusta vastarannankiiskeydestä johtuen tartuin
varsin ahnain käsin tähän Tiedän ja
uskon –opukseen. Eskolalla on kokemusta, näkemystä ja älyä vaikka muille jakaa,
ja silti tämä kirja pysyy varsin triviaalilla tasolla. Hyvin henkilökohtaisella
mutta ehkäpä juuri siksi aika mitäänsanomattomalla. Eskola kertoo ja toteaa,
mutta ei kovastikaan analysoi, vaikka siinä olisi hänen vahvuutensa. Vika saattaa
tosin ollakin juuri tässä: en tarttunut kirjaan avoimin mielin, vaan varsin
vahvoja ennakko-odotuksia siihen ladaten?
Kirjaa vaivaa jonkinasteinen epäsuhtaisuus sisällön suhteen. Eskolan laajasta sivistyneisyydestä johtuen siinä on pitkiä, tolkuttoman innoittavia osuuksia ja sitten siinä on latteita arkipohdintoja. Rohkeita ja avoimia mutta latteita.
Kirja on silti tärkeä puheenvuoro ja muistutus tänä uskonnottomana
aikakautena, että muutakin on olemassa kuin pikainen ero kirkosta, ja virran
mukana uiminen. On olemassa vanhanaikaisia mutta ei välttämättä vanhentuneita arvoja, joihin jokaisella on oikeus.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti