tiistai 10. tammikuuta 2017

Paul Werner: Roman Polanski - Henkilökuva

Ohjaaja Roman Polanski on eittämättä maailmankuulu. Tottakai voi heittää pienen 2000-luvun varauksen ihmiskunnan elokuvasivistykseen, mutta yhtä kaikki. Roman Polanski on maailmankuulu.

Se on toisaalta aika ällistyttävääkin, kun ottaa huomioon, kuinka pieni hänen filmografiansa sentään on. Ja sekalainen. Kun ottaa huomioon, millaisia vaikeuksia, epäonnistumisia ja pettymyksiäkin uraan on mahtunut, ja miten monenlaisia tyylejä ja genrejä hänen elokuvansa ovat edustaneet.

Jos nykykatsojan pitäisi nimetä lempiteoksensa Polanskin koko tuotannosta, voisi sormi mennä suuhun? Tai sitten ei?

Itselläni ei mene. Lempiteokset ovat Umpikuja (Cul-de-sac, 1966) ja Vampyyrintappajat - anteeksi hampaanne ovat niskassani (Dance of the Vampires, 1967). Polanskilla on ilman muuta muitakin erinomaisia tai ainakin hyviä teoksia, mutta omat suosikkini ovat nämä. Viidenkymmenen vuoden takaa! Onko se sitten oireellista tahi ei?

Roman Polanskin oma elämä on ollut melkoista vuoristorataa ellei sitten sanoisi osoittelevasti: se on noudattanut uskomatonta käsikirjoitusta. Ehkä Pianistin (The Pianist, 2002) sijaan hän olisikin voinut ohjata itsestään elokuvan Auteur?

Koska Polanskin elämästä kuitenkin siis riittää ammennettavaa, ovat siitä ilman muuta ammentaneet lukuisat elämänkerturit, myös Polanski itse. Nyt käsillä olevan kirjan on tehnyt virkistävästi saksalainen kirjailija ja kriitikko Paul Werner. Kirja on Roman Polanski - Henkilökuva, 2014 (Polanski. Die Biografie, 2013).

Werner todella tuntee kohteensa, jota hän on seurannut ja josta hän on kirjoittanut opiskeluajoistaan lähtien. On Minerva-kustantamolta melkoinen kulttuuriteko julkaista tällainen angloamerikkalaisen elokuvakirjallisuuden ulkopuolelta tuleva asiantunteva kirja.


Paul Werner käy kirjan neljässäsadassa sivussa läpi sekä Roman Polanskin elämänvaiheet että kaikki tämän tähän mennessä tekemät elokuvat ja jokusen tekemättömänkin. Hän kuvailee tarkasti Polanskin kohdalle sattuneita vastoinkäymisiä ja tämän kohtaamia ihmisiä. Arvoon nostetaan myös Polanskin monet yhteistyökumppanit, jotka ovat suurelle yleisölle jääneet melko nimettömiksi. Nyt heidän merkitystään läpivalaistaan.

Polanskin tarinan rinnalla tai pikemminkin siihen upotettuna Werner käy läpi ohjaajan uran. Fokus on tietenkin Polanskin omissa elokuvissa, mutta myös monet oopperaproduktiot, vampyyrimusikaali sekä pistäytymiset muiden elokuvissa saavat huomion.

Polanskin omien elokuvien tarkastelu on pikkutarkkaa, yksityiskohtaista, rikasta sekä analyyttista. Tuotannon vaiheet käydään läpi, näyttelijävalintoja pohditaan ja itse juonirakennelma sekä kuvataan tarkasti että sille annetaan Wernerin tulkinta. Jokaisesta elokuvasta hän onnistuu poimimaan rikkaita yksityiskohtia, symboleita, ellipsejä ja mitä kaikkea. Elokuviin on hyvä palata sekä kirjan sivuilla että katsoa ne tuorein silmin uudestaan.

Paul Werner selvästi ihailee kohdettaan ja antaa tälle hänen ansaitsemansa arvon, mutta ei Werner sokean kritiikitön ole. Hän pilkkoo myös Polanskin pikkumaisen itsetietoisen persoonan palasiin sekä kuvailee tämän vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja nousukasmaisuuksissa.

Ja tästä ajatus kiertyy väkisin totaalisen kurjaan ja synkkään dilemmaan. Saako Roman Polanskin elokuvia katsoa, saako niitä ihailla ja saako niistä nauttia täysin rinnoin, kun samalla tietää, mitä hän teki Jack Nicholsonin talossa maaliskuussa 1977? Voiko Roman Polanskin elokuvia enää koskaan katsoa entisenlaisina? Voiko niitä edes katsoa?

Polanskin teko on oleellinen hänen kokokuvassaan ja sen tarkastelussa. Ja elokuvat ovat toki osa tätä kokonaiskuvaa ja sitä suurempi on harmi siitä, että nämä kuvat on tahrittu niiden ulkopuolelta.

Paul Werner kuvailee sekä tapahtumia että sen seurauksia Roman Polanskin elämässä tarkan kliinisesti. Hän ei peittele eikä lakaise maton alle tätäkään.

Ei tämä kirja varmastikaan ole lopullinen editio Roman Polanskin elämästä, mutta jos siitä aikoo lukea vain yhden kirjan, niin se on tässä.

Kirjan kansi on aivan täysosuma sekä visuaalisesti, esteettisesti että symbolisesti. Sääli että se on nimetöntä työtä. Kirjan alkuperäinen kansi on myös upea (samaa käytettiin myös puolannoksessa), mutta monella tapaa tämä vie kyllä voiton.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti