torstai 5. maaliskuuta 2015

Lars Kepler: Paganini ja paholainen

Lars Kepler -kuurini jatkuu. Mikään varsinainen laihis tämä ei ole, jollei sitten ajattele käteen jäävää pääomaa sellaisena. Uudessakin kirjassa sivuja on kuutisensataa.

Lars Keplerin  esikoinen, Hypnotisoija, oli eräänlainen idealinko mutta sormiharjoitelman muodossa. Nyt väline on jo paremmassa hallussa, mutta loppuklausuulina pitää todeta, että tarinassa on itua, tekstissä ei. Keplerin kirjallinen lahjakkuus ei nouse kovin korkealle tasolle, joten tarinaidean sanoiksipukeminen kangertelee pitkin matkaa pahemmanlaatuisesti ja samalla siis koko reissu kannesta kanteen. Mieleen tulee aamunkankea kävely läpitunkemattoman harmaassa sadetuiskussa roskapussia vieden. (Tämän kielikuvan ketteryys oli siis laadittu Kepler mielessä.)

Näin ollen kädessä on nyt kirja Paganini ja paholainen, 2011 (Paganinikontraktet, 2010), joka on keskimmäinen osa keplerboksitrilogiaa. Hiljalleen alkaa kaduttaa koko laatikon osto! Vaan eipä hätiä mitiä, annetaan Keplerille vielä yksi mahdollisuus.

Kirjassa on paljon ideaa. Siinä on hyviä jos kohta epäuskottavia henkilöhahmoja, mainioita ja jännittäviäkin juonenkäänteitä, prameudestaan huolimatta hyvä päähenkilö (joka tällä kertaa jopa on päähenkilö) ja ehdottoman loisteliaita David Bowie -lainauksia. Itse paganinisopimus on kuitenkin lapsellinen ja jäytää lopullisesti kirjan uskottavuuden, joskaan siinä vaiheessa uskottavuudesta ei ole kuin vähäisiä rippeitä jäljellä. Kirjassa on jälleen useampiakin legendaarisen kökköjä toimintakuvauksia, kuten Joonan kompurointi ääriliikkeen lymypaikassa. Henkilöpsykologia on usein kliseisen kioskikirjallisuuden verran sivuraiteilla. Mutta kyllä tämän lukea jaksaa; sitä ei tohdi kieltää.

"Mitä ne meistä ajattelevat" -perinteen vaalija saa kirjasta hyvät kiksit, koska suomalaisjuurinen Joona Linna suorittaa kirjan dramaattisen päätekeikan Suomessa jäyhien suomalaisten avustamana, tottakai. Pakko uskoa, että Lars Keplerillä itsellään on oltava jokin kohtuullista suurempi Suomi-kytkös luurankona kaapissaan. Pakko olla näin, ja sitä alleviivaavat Keplerin pariskunnan hymyttömän perusilmeiset poseeraukset nettisivujen edustuskuvissaan.

Kirjassa on kyse laittomista asekaupoista, ja niihin sekaantuneista ihmisistä. Sen lisäksi veri ja luunkappaleet roiskuvat yhtä inhorealistisesti kuin ykkösosassakin. Se alkaa olla jonkinlainen tavarmerkki tahi tahra Keplerin papereissa. Mikäli se on makuasia, niin itse en pidä juurikaan tuollaisesta mausta suussani. Mutta. Kirjailija on kuningas; hänellä on kaikki päätäntävalta omassa tuotannossaan. Niin no, sanansa sanovat toki ediittori ja kustantaja ja... Mutta muuten!

Larskeplereitä on myyty hyvin, joten olen tässä kaikessa epäilemättä aivan väärässä. Paitsi että en ole. Blogisti on kuningas; omassa valtakunnassaan. Tai presidentti, kun kerran tasavallassa asutaan.

Kansi on erinomaisen kaunis visuaalisesti.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti