torstai 4. helmikuuta 2016

Mauri Kunnas: Piitles

Mauri Kunnas haki ominta ilmaisualustaansa uran alkupuolella. Graafikoksi valmistumisen jälkeen hän muutti vuonna 1975 Turkuun ja piipahti jopa mainostoimistossa päivätöissä. Tunnetumpaa jälkeä hän teki lyhytikäisen Iltaset-iltapäivälehden sivuilla (mm. Kotlant jaarti) sekä Intro/Help/Suosikki -nuortenlehdissä, joihin Kunnas piirsi hyvintunnettua Nyrok City -sarjakuvaansa.

Sarjakuvien ohella Mauri Kunnas teki päivälehtiin poliittisia pilapiirroksia. Itsekin muistan hänet alunperin Tusarin sivuilta kommentoimassa päivittäistä menoa sekä politiikassa että vähän muutenkin. Elettiin Kekkosen voimaintunnonpäiviä, joten aiheita riitti. (Näistä piirroksista on julkaistettu pari kokoelmaakin, joiden ansiosta nämä päivänperhot on sementoitu osaksi yhteistä kansakunnan jälkimuistia.)

Poliittisen pilapiirtäjän uran huipennus, tai ainakin huikea näköala- ja näkyvyyspaikka, on työskennellä Hesarissa. Tätä tonttia ylivoimainen Kari Suomalainen vartioi omalla paalutuksellaan vuosikymmenet, mutta hän kysyi seuraajakseen juuri Mauri Kunnasta. Kunnas kokeili hetken HS:ssa, mutta ei hänestä sitten tullut uutta Kari Suomalaista sanan syvemmässä merkityksessä.

Syy oli selvä. Mauri Kunnaksesta tuli järkelämäinen luku suomalaiseen kirjallisuuskaanoniin. Siinä olisi valtava aukko ilman häntä. Toki tyhjiö aina täyttyy sitten jollakin muulla, mutta näin merkittävää ja laadukasta työtä on vaikea kuvitella kenenkään muun voivan korvata edes rinnakkaistodellisuudessa.

Mauri Kunnas on siis käsittämättömän tuottelias ja laadukas kirjailija tahi auteur, jolla on nuoruudestaan lähtien ollut ilmeisen henkilökohtainen suhde myös populaarikulttuuriin. Siksikin on toisaalta itsestäänselvää ja toisaalta erittäinkin haasteellista ollut hänen tarttua toiseen instituutioon: the Beatles -yhtyeeseen, jonka uran alkuvaiheita hän käsittelee sarjakuvateoksessaan Piitles - Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta (2012).

Kirja käy oleellisilta osilta läpi kunkin päähenkilön lapsuuden, mutta sivut on nimiöity itse tarinan alkaessa (s. 20) otsikoilla 'Kesä 1957' - 'Loppuvuosi 1962', jolla aikavälillä bändi teki sen kovan perustyön, jolle tuleva maine sitten perustui.

Kunnas riisuu aseet kriittisten hc-fanien käsistä jo esipuheessaan, jossa hän määrittelee kirjansa 'kraahviseksi novelliksi' eli kuvitetuksi fiktioksi. Samassa yhteydessä hän antaa kuitenkin ymmärtää, että faktat pitävät kutinsa.

En itse tunne beatles-knoppologiaa kovinkaan tarkkaan, mutta lukiessa tulee kuitenkin tunne siitä, että Mauri Kunnas on tehnyt kotiläksynsä kuin hikipinko. Siinä määrin raskaana tarina on nyansseja, ettei voi kuin uskoa niillä olleen jokin lähde. Asia on toisaalta täysin yhdentekeväkin, jos tarina imaisee mukaansa (kuten se tekee!), mutta tämä todentuntu tuo ilman muuta arvokkaan lisäkierteen lukunautintoon.

Kunnas on joutunut ahertamaan hahmojensa eteen paljon. Miten tehdä muutamalla viivalla kuitenkin tunnistettava naama ruudusta toiseen näin pitkässä eepoksessa? Ja on sanottava ilman muuta, että Mauri Kunnas on onnistunut tässäkin loistavasti. Hahmot toimivat sekä sarjakuvana että todellisten esikuviensa imitaatioina.

The Beatles on saanut kaiken muun sälän lisäksi ilmiönä satoja selittäjiä ja historioitsijoita. Lukemattomat ovat ne hyllymetrit vakavia ja puolivakavia tutkimuksia, analyysejä ja elämänkertoja, jotka tähän nimenomaiseen mainioon bändiin liittyvät. Muista nettisivustoista ja fanikrääsästä tietysti puhumattakaan. Silti. Mauri Kunnas on onnistunut tuomaan täysin uniikin kulman ja särmän tähän jatkumoon.

Hänen rajauksensa on rohkea, koska useimmat meistä haluavat lämmitellä huippuvuosien hehkulla, mutta niihin on todella hankalaa tuoda enää mitään omaa. Nämä alkuvuodet ovat oikeastikin olleet merkittävät itse bändille tyylin, yhteisoiton ja fokuksen löytymisen kannalta. Koko ilmiön perusta on valettu silloin, ja loppu on - vain historiaa.

Mauri Kunnaksen vuosien työn koulima viiva elää, muttei eksy. Hän tavoittaa aiheen ytimen vaivattoman näköisesti, mutta jaksaa lastata kuviin myös muita kerroksia tuolloin tällöin. Silmä liikkuu vilkkaasti myös kuvien reunoilla ja taustoissa ja tulee palkituksi.

Kirja on informatiivinen, se on nokkela ja se on taideteos. Kraahvinen novelli, jossa kulminoituu sekä kuvallisen että sanallisen viestinnän ja taiteen parhaimmat puolet. Lukija ihastelee kuvia ja tyrskähtelee tuon tuostakin tekstin älykkyydelle.

The Beatles on totta totisesti saanut arvoisensa kirjan!

(Kanttahan ei tässä tarvitse edes erikseen kiitellä, koska se on Mauri Kunnaksen armoitettua omaa kädenjälkeä; mietitty ja hallittu.)

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti