torstai 14. joulukuuta 2017

Patricia Cornwell: Tomuksi ja tuhkaksi

Kansiliepeen mainosteksti on paljon puhuva ja samalla ällistyttävä: "Erityisen rakastettu Cornwell on Suomessa, jossa hänen italialaista ruokaa ja viinejä harrastava tohtori Scarpettansa on ratkonut murhia jo reilusti yli miljoonassa myydyssä kirjassa."

Miljoona myytyä kirjaa on hyvä tulos keneltä tahansa kirjailijalta, etenkin kun kirjan kuolemaa on ennustettu kymmenen vuotta. Suomessa on myös niin erinomainen kirjastolaitos, ettei tarvetta näiden kirjojen ostamiselle pitäisi juuri olla. Ellei niitä sitten osteta lahjaksi? Tai ellei sitten ole muitakin ihmisiä kuin minä, joille kirja on myös haluttava esine?

Patricia Corwellin kohdalla tulee kuitenkin mieleen, että nämä ostajat ovat hieman iskeneet kirveensä kiveen tai ainakin toimineet vain vanhasta muistista. Kuten minä. Scarpetta-kirjat olivat erityisen viihdyttäviä hieman alkupään jälkeen, mutta myöhemmin alkoi tulla kirjallista haparointia (luultavasti paradoksaalisesti siksi, että kirjailija yritti kohottaa kirjojen kirjallisia ansioita?). Nyt suunta näyttäisi olevan kuitenkin kohti parempaa. Kirjat ovat taas tarinavetoisia, eivät tuskastuttavan puisevaa pseudopohdintaa ja taukotilapsykologisointia.

Kuinka ollakaan, tässä Tomuksi ja tuhkaksi, 2014 (Dust, 2013) -kirjassa tavataan sarjamurhaaja, joka yllätys-yllätys kietoutuu myös Kay Scarpettan elämään. Kliseiltä ei siis vältytä. Mutta tarina etenee melko jouhevasti ja Scarpettan lähipiirikin saa taas mukavasti näkyvyyttä, vaikka jatkuvien kaksoismerkityksien ja piileskelyiden ja salaperäisyyden löyhyttely ovatkin hieman puuduttavia elementtejä. Cornwellin tapa brassailla ympäristön pikkutarkalla kuvauksella ja monenlaisilla muilla oudoilla yksityskohdilla saa minut nykyään suoraan loikkaamaan kuvailujen yli.

Yhtä kaikki, Cornwell tekee omaa kyntöuraansa tyylillään, ja hänellä on siihen sekä täysi oikeus että tottakai kanttiakin. Itse luulen, että kun saan tämän kerralla ostamani pinon kahlattua läpi, niin se alkaa sitten olla siinä?

Jo aika pitkään on ollut tapana brändätä kirjailijoita myös visuaalisesti. Kehitetään heidän nimestään logo ja kansimaailma. Scarpetta-kirjojen kohdalla on menty kloonivaiheeseen. Kirjan kantta katsomalla on aivan mahdotonta tietää, onko juuri tätä kirjaa vielä lukenut. Kannet ovat mitäänsanomattomia ja efektiä tehostavat kirjojen nimet, joista ei saa mitään otetta. Kirjojen selailukaan ei juuri hyödytä, koska ne muistuttavat äkkiseltään toinen toisiaan.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti