lauantai 29. elokuuta 2015

Jo Nesbø: Punarinta

Tämä on kova kirja! Jos olisin itse kilpaileva dekkarikirjailija, painuisin peräkammarin takimmaiseen nurkkan sikiöasentoon uikuttamaan. Jo Nesbøn Punarinta, 2005 (Rødstrupe, 2000) on lajissaan täydellinen romaani.

Tällä kolmannella Harry Hole -romaanillaan Nesbø todistaa myös minulle, että hän on maineensa väärti ja paljon enemmänkin. Jos Torakat vielä paikka paikoin haparoi ja jätti jälkeensä muutamia suttuisen epäselviä kohtia, niin Punarinta on kristallinkirkas, huikaisevan hauska, jännittävä, koukuttava, vääjäämättömän johdonmukainen ja riipaisevan tunteellinen romaani. Se sisältää koko ihmiselämän kirjon. Ei enempää eikä vähempää.

Tällä kertaa Harry on toimissaan koti-Norjassa. Hän joutuu heti alussa erikoiseen välikäteen suojellessaan vierailulla olevaa Yhdysvaltain presidenttiä salamurhaajalta. Harry likvidoi piilottelevan asemiehen ja samalla sekä onnistuu että ryssii tilanteen. Tapaus pelastetaan poliittisesti vaikenemalla ja ylentämällä Harry näkymättömiin. No, mikään Näkymätön mies ei Harry Hole ole.

On käsittämätöntä, miten höyhenekevyitä, hienostuneen huumorin maustamia repliikkejä kirjassa on kosolti. Harry Holen tunnetaju ja älykkyys ovat Jo Nesbøn älykkyyttä ja oivallusta. Hän kykenee punomaan koko kirjan kaaren kattavan juonen ja kutomaan kirjan sivuhenkilöillekin monitahoisen sielun. Vaikka Nesbø joutuu luonnollisesti käyttämään galleriassaan leveää pensseliä, on se silti uskomattoman ilmaisuvoimainen.

Itse tarina on haastava liikkuessaan kahdella eri aikatasolla. Lukijan mielenkiinto pidetään kuitenkin koko ajan hereillä, kun tarinaa kuoritaan auki, eivätkä osat ole niin eripariset kuin yleensä tällä tekniikalla ne tuppaavat olemaan. Nyt tähän on pointtinsa ja kuljettelu on perustellun elimellinen osa kokonaisuutta.

Nesbø tekee jopa niin julkean tempun, että hän surmauttaa kesken kirjan hyvän ja tärkeän hahmon. Hyvän ihmisen, johon lukija on juuri mieltynyt. Lukija suree sitä koko loppukirjan ajan yhdessä Harryn kanssa.

On merkillepantavaa, että eräisiin (pohjoismaisiin) kollegoihinsa verrattuna Nesbø ei tarvitse yksityiskohtiin menevää väkivaltaa tahi intiimiä seksikuvastoa saadakseen kirjansa toimimaan. Hänellä on psykologista silmää ja kourallinen muita pelimerkkejä hallussaan. Kirjaa ei edes tarvitse ahtaa hengästyttävään hiukkaskiihdyttimeen, vaan se pysyy tolpillaan ja tolkuissaan normivauhdilla, jopa välillä hieman viipyillenkin.

Tämmöisiä miehiä kuin Harry Hole (ja hänen alter egonsa Jo Nesbø) saisi olla enemmän!

Vain kansi puuttuu. Tai sitä toivoisi, että tämä kansitaide puuttuisi...

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti