tiistai 11. marraskuuta 2014

Richard C. Morais: Herkullinen elämä

Onpa mitäänsanomaton suomenkielinen nimi kirjalla! Jos se osuisi silmiin satunnaisessa kirjalistassa, niin nimeen ei takuulla kiinnittäisi mitään huomiota. Toisin sanoen: kirja jäisi sillä perusteella valitsematta ja  lukematta, ja se on kirjalle hieman torso kohtalo. Toki, jaloimmillaan herkku on harvinaisena, jopa koskemattomana maan uumenissa, mutta kirjan perimmäinen funktio ei perinteisesti ole neitsyeksi jääminen. Kirja huutaa lukijaansa. Kirja kuiskii uteliaan lukijan korvaan seireenilauluaan. Kirja vaatii huomiota kookkaalla kapiteelilla. Kirja heilauttaa ujosti kättään lukijalle. Kirjan pitää kulua ahneen lukijan koprissa, ja hakea sitten lukemisen jälkeen oma paikkansa kotikirjaston hyllyiltä.

Mutta. Ei nimi kirjaa pahenna, jos ei kirja nimeä. Ei jumiuduta tähän, vaan...

Huikean hyvä kirja! Näin voi tiivistää amerikkalaisen Richard C. Moraisin esikoisteoksen Herkullinen elämä, 2012 (The Hundred-Foot Journey, 2008) simpukankuoreen.

Kirjailija tunnustaa itse olevansa herkkusuun, mutta muun varsinaisen uransa hän on tehnyt poliittisena toimittajana printtimediassa. Ehkä toimittajatausta on auttanut hyvinkin kirjan synnyssä, sillä kotiläksyt Morais on tehnyt peräti kiitettävästi. Substanssi on hallussa. Kirjan vyöryttämä nimistöviidakko kaikkine detaljeineen sekä keittiökuvaukset ovat hyvin uskottavia; ainakin alaa tuntemattoman silmissä. Ne petaavat kirjaan uppoutumiselle tuhdin, hyllymättömän alustan. Jollei mennä jopa briljeeraamisen puolelle, ja snobismin synnistä kirjailija itse varoittaa kirjan sivuilla.

Tarinan ytimessä on chef Hassan Haji, jonka minäkertoja kronikoi yksinäisen miehen matkan Intiasta Britannian kautta Pariisiin haute cuisinen huipulle. Hassan kuuluu tähän maagiseen kultasormien vähemmistöön, jolla on se jokin, syntymälahjana saatu tatsi, jota ei voi opetella. Se joko on tai sitten sitä ei ole.

Tämä tällainen on tietenkin pelkkää sepitettä. Teräsmiehiä on vain hyvissä tarinoissa, mutta lihaa ja verta olevat ihmiset menevät taipumustensa mukaan ja tekevät tunnollisesti töitä.

Hassanin perhe joutuu Ranskaan asetuttuaan sotajalalle kadun toisella puolella olevan tiukkapipon ruokafasistin, Madame Malloryn, kanssa pystyttäessään oman Maison Mumbai -ruokalansa vastapäätä perinteikästä La Saule Pleureur -majataloa. Periranskalainen Mallory yrittää ajaa perheen pois kaupungista, mutta joutuu antautumaan tosiasioiden edessä: hän itse ei voi ikinä saavuttaa kolmatta Michelin-tähteään, mutta Hassan Haji voi. Niinpä Madame pakottaa jääräpäisesti Hassanin rehevän papan luovuttamaan poikansa kadun toiselle puolelle oppiin. Sadan jalan reissu?

Kirjassa sivutaan ranskalaisen keittiön kehittymistä muhkealta lihapohjalta molekyylien kautta kohti uutta, mutta pohjimmiltaan se on nimenomaan rikkaiden perinteiden kunnioittamista, vaikka Hassanillakin on sekä halu että kyky uudistua ja uudistaa. Kirjailija Morais tuntee talouselämän lainalaisuudet, ja hän antaa tarinan lomassa kovaa kyytiä arvonlisäverotukselle ja muille hallituksen päin yrittäjien näköä antamille avokämmenläimäyksille sekä sivuaa myös ohimennen maahanmuuttajaproblematiikkaakin.

Hassan kokee katharsiksen kirjan loppupuolella saavutettuaan alhon kautta puuttuvan tähtensä. Onko kaikki ollut sen arvoista? Mitä ystävä ja kollega Paul Verdun lopulta opetti? Mitkä ovat Hassanin juuret?

Perhekeskeisen perheen poika on tehnyt kiihkeän uransa ilman omaa perhettä ympärillä. Sille ei ole ollut aikaa, vaikka naissuhteita on matkan varrella ollutkin.

Pieni kulmakarvakohotus kirjan alkupuolelle. Se tapahtuu Intiassa, jonne kirjailija on upottanut padantäydeltä eksoottista stereotypiaa. Sillä selitetään Hassanin juuria, taustaa ja kulttuuriperimää, mutta kaikki se tuntuu kuitenkin hieman päälleliimatulta, moneen kertaan kuullulta ja googlatulta.

Vauhtiin päästyään Herkullinen elämä on äärimmäisen kiinnostava romaani. Erittäin taitavasti ja hauskasti kirjoitettu.

Uusintapainoksessa on käytetty leffaversion kuvaa (tietysti!), mutta tässä alkuperäisessä laitoksessa on kiehtovan onnistunut kansi. Normimaailmassa ei kahta noin erilaista kuvaa voisi yhdistää, mutta chef vain voi. Herkkä kuva hedelmää kuorivista käsistä ja kliseinen postikorttikuva pariisilaisesta sillasta Eiffel-torneineen (Pont de la Concorde?). Lisukkeena intialaista räikeää ornamentiikkaa ja vielä vinoon painettuna. Aivan kiihottavan upea kansi, jonka tekijästä ei kirjasta löydä tietoa. Kirsikka kakun päällä.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti