maanantai 13. maaliskuuta 2017

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Otavan kirjaston valikoima on sekalainen mutta monipuolinen. Tottakai sen useat niteet ovat valtavirtaa tai muuten kirjallisesti establoituneita teoksia, mutta ainakin ne kattavat monta kielialuetta ja maanosaa ja laajentavat sikäli lukijansa tietoisuutta, sivistystä ja näkemystä ihmisten käyttäytymisestä roimasti. Lukeminen laajentaa ja samalla pienentää maailmaa.

Taiye Selasi on eräänlainen kosmopoliitti, joka on syntynyt Englannissa, kasvanut Yhdysvalloissa ja asuu nykyään Italiassa. Ja kirjoittaa Afrikasta. Selasi on saanut suitsutusta ja suojelusta osakseen myös kirjallisen kentän ykköstoimijoilta, ja tämän hänen Ghana ikuisesti, 2013 (Ghana must go, 2013) -kirjansa kansiliepeen mukaan "Salasi ei ainoastaan uudista käsitystämme afrikkalaisesta romaanista, vaan romaanista ylipäätään. Häkellyttävän hieno esikoisteos." (Teju Cole).

Tuollaiset lauseet ovat aina siinä määrin vaarallisia, että ne houkuttavat jättämään kirjan kauppaan.

Selasi edustaa afrikkalaista kirjallisuutta, jota ei tietenkään de facto ole olemassa, kuten ei ole ylipäätään oikein olemassa mitään kategorista alueellista kirjallisuutta. Leimoja on kuitenkin tapana lyödä, ja tämä Selasin teos on istutettu afrikkalaisessa kirjallisuudessa diasporisen kirjallisuuden kategoriaan, ja mikäs siinä. Kyllähän kyse on Afrikasta, Afrikasta lähdöstä, Afrikkaan paluusta ja liikkeestä sekä identiteetin etsinnästä ylipäätään.

Kirjassa käydään läpi yhden kuusihenkisen perheen kipupisteitä ja kasvua kahdella mantereella. Kirjan alku on upea, se on kuin jatkuvaa intuitiivista mutta huolella harkittua ja hiottua runoa, joka ei tunnu päättyvän koskaan. Ja koska tämä tunne ikuisesta päättymättömyydestä vahvistuu sivu sivulta, se alkaa vähitellen olla liikaa. Ikävästi alkaa tuntua siltä, että kirjailija jää jumiin tekstin liihoitteluun. Jollei peräti itsekin hurmaannu siitä.

Jos ei osaa sanoa täsmällisesti, on helpompaa jättää sanat leijumaan ilmaan, ikään kuin ne olisivat merkityksistä pakahtumaisillaan.

Kun itse tarinakaan ei ytimeltään ole kovin iso, alkaa hieman ihmetellä kirjan hypetystä. Selasi käyttää kertojankeinonaan perinteisiä aikahyppyjä edes ja takaisin, ja hän kehii tarinaa niiden avulla laajemmaksi, mutta lopulta kaikki vaiva ei oikein ole sen arvoista. Tarina ja salaisuudet ovat kovin pieniä ja vaisuja.

Kirjasta jää hieman, hmm, kirjallinen ellei tekotaiteellinen jälkimaku. On lähdetty tekemään merkittävää romaania, mutta sanottavaa ei sitten ollutkaan. Jotakin minulta kai jäi ymmärtämättä? Kirjan alkukieleinen nimi on 'Ghana must go' ja suomenkielinen 'Ghana ikuisesti'?

Timo Mänttärin kansi on hieno.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti