keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Antti Heikkinen: Risainen elämä - Juice Leskinen 1950-2006

Olen aika lailla Juice Leskisen aikalaisia. Olen kokenut kuluttajana hänen ensimmäiset, hieman haparoivat ja uhmakkaat laulunsa, hänen tuotteliaan kautensa, hänen nostamisensa kansakunnan kaapin päälle sekä hänen hieman sääliäherättävät lopunaikansa. Uljaimpina vuosina olin valmis nostamaan Juice Leskisen sanankäyttäjänä Eino Leinon viereen. Ja nyt kun aikaa Leskistä on kulunut, tuntuu pääosa hänen tuotannostaan puhkikalutulta ja tunkkaiselta.

Outo elämänkierto.

Antti Heikkinen ei ole koskaan kuulunut Leskisen lähipiiriin, vaan hän on pikemminkin ollut laulajan fani. Tämä on pääosin hyvä lähtökohta. Lisäksi Heikkinen on aloittanut toimittajana ennen siirtymistään kirjailijaksi. Risainen elämä - Juice Leskinen 1950-2006 (2014) on Heikkisen toinen kirja ja erinomaisen pätevää työtä.

Juice Leskisen elämä on kuin käsikirjoitus. Leskinen oli ilman muuta poikkeusyksilö, joka tajusi oman asemansa ja tuntui haluavan myös muiden tajuavan sen.

Antti Heikkinen on tehnyt valtavan työn setviessään Juice Leskisen elämänvaiheita lukemattomia yksityiskohtiaan myöten, ja lopputulos on uskottava. Ei tämä ole tietenkään totuus Juice Leskisestä, mutta kirja sisältää varmasti oleellisilta osin pätevää kuvausta ja kirjaamista.

Heikkinen ei ole edes tyytynyt vain kronikoimaan kronologisesti mestarin jalanjälkiä seuraten, vaan hän antaa myös oman äänensä kuulua. Toisinaan Heikkinen kommentoi Juicen ratkaisuja ja toimintaa, mutta ennen kaikkea hän käy läpi jokaisen Leskisen tekemän albumin laulu laululta ja laventaa laulut osaksi tarinaa.

Soittajakavereiden, läheisten ja muiden matkanvarrella kohdattujen ihmisten kursivoidut kommentit antavat mukavaa perspektiiviä Juicen tarinaan kautta kirjan. Vaikka niissä omaakin häntää nostetaan, liittyvät muistelot kuitenkin aina myös päähenkilöön.

Moni asia avautuu nyt jälkikäteen, etenkin siitä vaiheesta, kun Juicen musiikin seuraaminen oli omalta kohdalta jo aikoja sitten loppunut.

Mikä mies se Juice Leskinen sitten oli? Kuka oli tämä mies, joka pystyi ylevöittämään arkisen ja banalisoimaan arvokkaan? Siihen ei kirja oikeastaan kuitenkaan vastaa. Ehkä siihen ei ole vastausta tai ehkä mies vei sen mukanaan? Kirjan loppupuolella jää yhden virkkeen maininnalle Leskisellä todettu Aspergerin oireyhtymä, joka voisi selittää paljon taiteilijan oikukasta käyttäytymistä ja hankalaa suhdetta yleisöön. Tai sitten ei.

Ja kun Leskinen niin kovin keskeisesti kirjoitti lauluissaan seksuaalisuudesta, niin takahuone-elämästä kirja vaikenee myös. Tuntuu sen perusteella, että Albert Edelfeltkin vietti raisumpaa elämää bändäreidensä kanssa. Tällaisten tarinoiden oleellisuuden voisi toki kyseenalaistaa, mutta niin voisi sitten monen muun kirjaan päätyneen detaljinkin.

Vaikka aika on jättänyt Leskisestä ja pitkälti hänen tuotannostaankin, niin tämä kirja on silti ilman muuta lukemisen arvoinen. Etenkin kun näitä myydään lähimarketeissakin pilahintaan.

Kansi on varsin ankea, ja siinä käytetty tuttu Juho Juntusen kuva Leskisestä liftaamassa on pitänyt kääntää toisin päin dynaamisuuden nimissä.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti