perjantai 13. kesäkuuta 2014

Matti Rönkä: Kahden maan kulkija

Syksyllä oli paikallisen Citymarketin kirjalavalla kaksi paksua kirjaa: Matti Röngän tuplatrilogia kaksien kansien väliin nidottuna. Ostin yhden, ostin toisen ja olisin valmis ostamaan kohta kolmannenkin.

Mikä oudointa: nämä ovenpönkät sai seitsemällä eurolla kappale! Se on ostajan onni, mutta toki kirjailijan painajainen. Luullakseni? (Jollei tässä sitten vanha dilemma, 'myy vähän kalliilla vai myy paljon halvalla', ole materialisoitunut paperin muotoon?)

Ensimmäinen nippu (Mies rajan takaa) osoittautui alun haparoinnin jälkeen erityisen onnistuneeksi lukukokemukseksi, ja ryntäsin kauppaan uudelleen, ennen kuin kirjat kokonaan loppuvat. Samalla päätin, että tässä onkin sitten mitä osuvin lomakirja. Joten tämä toinen kattaus, Kahden maan kulkija, 2013 on odotellut hyllyn päällä lappeellaan reilut puoli vuotta otollista hetkeä. Tähän viikkoon saakka.

Ainoa huono juttu odottamisessa oli se, että tässä välissä Maikkari ehti uusia Viktor Kärppä -filmatisointinsa. En ollut niitä aiemmin nähnyt, mutta syksyisen lukukokemuksen kohottamana katsoin sarjan alusta loppuun. Kun yhden epsodin kesto on se kolme varttia, niin pelivaraa ei kovin moneen suuntaan ole. Materiaalista syntyi sinänsä hyvää peruskauraa, mutta Röngän kirjojen kanssahan sillä ei ollut muuta yhteistä kuin päähenkilöiden nimet.

Lukukokemuksena Viktor Kärpän habitus ei ole ollenkaan Samuli Edelmann, niin hyvä valkokangaspreesens kuin näyttelijällä onkin, ja sarjaan keksitty staattinen katse oli hieno. Mutta ei pelkällä crème de la crème -trailerilla tehdä elokuvaa tahi edes sarjaa. (Puhumattakaan siitä, että maamme pieni näyttelijäkourallinen, joka pomppii produktsioonista toiseen, kuluttaa naamansa monella tapaa puhki. Edelmann oli alkuperäisessä Vares-leffassa paha poliisi Mikko Koitere ja uusien Varesten Vares itse (siis Antti Reini) puolestaan tässä paha Maksim Frolov).

Parempi siis unohtaa kyseinen filmatisointi, jos mahdollista.

Matti Rönkä ei petä millään osa-alueella. Tämä on subjektiivinen mielipiteeni, jota ei himmennä edes lukuisat kirjailijalle myönnetyt tunnustukset. Röngän punomat juonet ovat kyllin kimurantit (sotkeutumatta silti omaan ryteikköönsä), jotta mielenkiito säilyy läpi kirjojen, ja hänen dialoginsa toimii täysillä, eikä sisällä juurikaan epätaloudellista täytettä. Tässä yllämainittu Vares vertautuukin lukijan päässä.

Siinä kun Mäen pakolliset puujalkavitsit tulevat reseptinmukaisina annoksina, jää Röngän luomaa poliisi Teppo Korhosta odottamaan uudelleen takaisin. Korhonen on muotoutunut sarjan edetessä varsin nappiluomukseksi kaikessa epäselvyydessään. Samoin monet muut vakiosivuhahmot ohittavat luonteineen jopa itse Kärpän, kuten vaikkapa Oksana Pelkonen taikka Antti Kiuru.

Kolmesta tarinasta ensimmäinen (Isä, poika ja paha henki, 2007) jäi itselleni latteimmaksi juurikin aiemmin mainitun katsomiskokemuksen takia. Tarinassa ei ole sinänsä vikaa, mutta kun on siitä jo nähnyt eräänlaisen synopsiksen, jää lukunautinnosta iso osa saamatta. Tuliaiset Moskovasta (2009) ja Väärän maan vainaja (2011) täydentävät kiintoisasti Kärppä-universumia vieden päähenkilön elämää samalla eteenpäin. Kirjan otsikon mukainen YYA-järjestelijä on kiireinen kautta kirjojen.

Näitä lukee hyvinkin mielikseen ja jääpä vielä odottamaan sarjan päätösteosta, Levatin kyytä (2013), myös johonkin alelaariin. Matti Rönkä on eittämättä luonut Suomen dekkarigenreen lopettamisestaan huolimatta yhden kestohahmon aikaa, muoteja ja medioita uhmaamaan. Huikean vahvaa ja tyylikästä työtä.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti