perjantai 1. toukokuuta 2015

Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus

Kirjallisuus ei ole tunnetusti tulosurheilua, jota voi järjestellä mitalipallille senttien ja sadasosien mukaan. Se on arvostelulaji.

Kirjan nyt kirjoittaa kuka tahansa, mutta arvostelijaksi ei kykene jokainen...

Tulosurheilua tahi ei, mutta nyt osui määrämittainen juurikin nänniin viimeisellä kivellä. Tarquin Hall on kirjoittanut helmen. Kadonneen palvelijattaren tapaus, 2012 (The Case of the Missing Servant, 2009) on lajissaan täydellinen.

Ymmärrän kyllä, jos joku sanotaanko eksistentialismiin kallellaan olevan keski-ikäinen mieshenkilö ei yhdy omaan riemuhuutooni ja ala tehdä kanssani rytmikkäitä aaltoja. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi tai ainakin itseriittoiseksi. Tämä kirja nyt vain sattui läpäisemään minun kriittisen seulani.

Tarquin Hall on ehtinyt kiertää tahkoa riittävästi ennen kirjallista läpimurtoaan, ja hän on kartuttanut persoonallista pääomaansa matkan varrella. Hyvä kirjallinen tyyli (ja perinteen tuntemus) tuottaa sitten plusmerkkistä tulosta.

Kirjassa on kyse Intian eksoottisiin maisemiin ja kulttuuriin sijoittuva yksityisetsivätarina, jonka keskiössä on firmansa ehdoton pomo, Vish Puri. Epäreilu mielleyhtymä tuo kielen päälle oitis toisen yhtä eksoottisen dekkarin: Alexander McCall Smithin luoman botswanalaisen Mma Ramotswen. Jälkimmäisen katkeraksi tappioksi, toki. Afrikkalainen kulttuuri ja mentalitettii pääsee kyllä näissä kirjoissa paremmin esille kuin intialaisen virkaveljensä kirjoissa, mutta muuten Hall imuttaa lukijan mukaansa mennen tullen.

Vish Puri osoittautuu peräti vekkuliksi tuttavuudeksi. Hänellä on kyky pitää ässä taikka pari hihassa, ja viedä koko kööriä kuin USA Suomen Leijonia Tshekin turnauksen avausottelussa. Kadonneen palvelijattaren tapauksen lisäksi kirjassa on vireillä pari muutakin juttua, jotka Puri miehistöineen selvittää komeasti. Tosin lukuunottamatta itseensä kohdistunutta murhayritystä, jonka Vish Purin äiti hoitelee poikansa tietämättä kuosiin.

Vish Puri -kirjat ovat laajentuneet kokonaiseksi sarjaksi, joten nähtäväksi jää, onko tässä kyse päivänperhosesta vai sitkeästä intiannorsusta (Elephas maximus indicus). Mukavan odottava hyrinä kropassa kuitenkin on tässä vaiheessa.

Kansitaiteelle taas ekstrapojo. Tuomo Parikan suunnittelema kansi tuntee lähteensä ja on aivan liian yltäkylläinen tyyneen pohjoismaalaiseen makuun. Se siis virittää pään suoraan oikeaan taajuuteen.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti