maanantai 20. lokakuuta 2014

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö

Televisiossa on esitetty sarjaa nimeltään Rizzoli & Isles. Sarjan nimihenkilöinä ovat etsivä Jane Rizzoli sekä kuolinsyytutkija Maura Isles. Vaikka sarjan tarinoiden käsikirjoitukset ovat useinkin bulkkitavaraa, on sarjalla omat ansionsa. Se on eräänlainen feminiininen buddymovie-genren jatkumo, jossa tiukat käänteet ja murhatutkimukset kääntyvät useinkin koomisiin tilanteisiin. Joskus lähestytään suorastaan slapstick-huumoria.

Sarjan hahmot pohjautuvat kirjailija Tess Gerritsenin luomaan maailmaan. Koska nimenomaan tarinat ovat usein vaatimattomia, luulisi kirjailijaa sapettavan nähdä hahmojaan ryöstöviljeltävän näin. Tai toisaalta; ketäpä ei imartelisi, jos omat hengentuotteet käyvät kaupaksi?

Sarjaa katsomalla ei kuitenkaan pääse Gerritsenin tyyliin kiinni eikä kirjoja lukemalla toisaalta pääse lähellekään sarjan omaehtoista maailmaa.

Tess Gerritsen on alunperin kouluttautunut lääkäriksi ja siirryttyään kirjalijaksi lokeroitui hän hetkeksi sairaalatrillerien tekijäksi. 2000-luvulla ovat Rizzoli & Isles -romaanit syöneet valtaosan hänen tuotantoaparaatistaan. Yksi tämän jatkumon uusimmista on romaani Hiljainen tyttö, 2011 (The Silent Girl, 2011).

Hiljainen tyttö vie lukijat Bostonin Chinatownin syövereihin sekä kiinalaiseen kulttuuriin ja mytologiaan ylimalkaan. Gerritsenin omat sukujuuret ovat yhdysvaltalais-kiinalaiset, joten hän saa tässä kirjassa ilmeisesti mellastaa omilla mukavuusalueillaan. Itse asiassa kirjailija kiittääkin loppusanoissaan äitiään tämän kertomista tarinoista: lapsuusmuistoista Kiinassa, aaveista, kamppailulajimestareista sekä Apinakuninkaasta.

Kertomus rullaa tiukasti ja pitää näpeissään hyvin. Paikka paikoin juttu käy todellakin jännittäväksi. Itseäni eivät oikein yliluonnolliset ratkaisut viehätä, ja siksi hieman häiritsi turha piehtarointi niiden parissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin - tarina sai täysin fyysisen ratkaisun kuitenkin, vaikka se sisälsikin hahmoja, jotka ovat tavallisen ihmisen toimintasäteen yläpuolella.

Koska arvoituksen ytimessä ovat tytöt, jotka eivät voi enää puolustautua eivätkä kertoa tarinaansa, hiljaiset tytöt, kadonneet tytöt, aavistelee lukija heidän kohtalonsa tietysti jo varhain. Kirjan salaisuus ja juonen koukku ei ole kuitenkaan hyväksikäyttäjän paljastumisessa, vaan siinä, miten osaset nivotaan toisiinsa. Siinä Gerritsen onnistuu mainiosti.

Hyvä lukuromaani tyylilajista pitäville, ei suurenmoinen eikä ainutlaatuinen, mutta ammattitaitoinen sanan hyvässä merkityksessä.

Kansikuvassa on hyviä ideoita, mutta se on ahdettu liian täyteen. Jotakin olisi pitänyt raaskia jättää pois...

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti