tiistai 3. huhtikuuta 2012

Mauno Saari: Haavikko-niminen mies

Tässäpä puuduttava kirja.

Mauno Saari on epäilemättä ollut Paavo Haavikon ystävä, tuki ja jonkinsortin turvakin. Se käy tästä kirjasta ilmi, ja sen todisteluun uhrataan itse asiassa kohtuuttomasti tilaa itse päähenkilön kustannuksella. Jos päähenkilö ei sitten ole Mauno Saari itse?

Kun Haavikko-niminen mies (2009) oli jotakuinkin julkaisua vaille valmis, syntyi porua ankkalammikossa. Kovin sopivasti. Itse valtalehden, Hesarin kulttuurisivuilla (jos ei muillakin osastoilla?) käytiin sapelinkalistelua siitä kuka oikein oli Haavikon uskottu mies. Oliko se Mauno Saari vai oliko se Haavikon poika Heikki Haavikko? Ulkopuolisen on vaikea tietää ja ehkä tulkitakin, kuka polemiikin masinoi? "Haavikko"? Haavikko? Saari? Kustantaja? Kuka?

Asetettiin kyseenalaiseksi se, että saako koko kirjaa ylipäänsä julkaista. Kirjahanke sai tätä myötä kuitenkin mukavasti julkisuutta, joka tunnetusti ei ainakaan madalla myyntilukuja.

Kirjan toimeksiannossa, lojaalisuudessa ja viimeisten tahtojen täyttämisessä todistamisen taakan on Mauno Saari ottanut itselleen ja asiansa oikeututusta hän vakuuttaa niin esipuheessa ("En pidä kirjojen esipuheista." Mauno Saari: Haavikko-niminen mies) kuin itse kirjankin sivuilla. Luemme pitkiä pätkiä Saaren ajatuksia.

Kyllä Haavikko-niminen mies toki kertoo myös Paavo Haavikosta. Ja kertoo paljonkin. Ei kukaan räväytä kaikkea julkiseksi eikä jälkeenjääneistä papereista, dokumenteista ja muistikuvista voi syntyä kaiken kattavaa kuvaa todellisesta ihmisestä. Mutta jokin kuva nyt kumminkin.

Mauno Saari määrittelee mainitussa esipuheessa, että kirjan aineistona on nimenomaan kolmen vuosikymmenen aikana käydyt keskustelut ja kokemukset Haavikon kanssa sekä Saaren tekemät haastattelut vuosien 2006-2008 aikana.

Kirjan teksti on rakennettu näistä muistiinpanoista ja Saaren omasta muistista, mutta kirjattu usein Haavikon pitkiksi monologeiksi. Nämä eivät ole aina kirjan parasta antia, vaan heikoimmillaan aika väsyttävää ja jankuttavaa tekstiä. Ehkä kyse on makuasiasta?

Kuitenkin lukija lopulta jää aprikoimaan, mikä osa on Paavo Haavikkoa ja mikä Mauno Saarta? Kummasta tämä kirja kertoo?

Sinänsä kirja tekee ongelmineenkin palveluksen kaltaiselleni henkilölle, joka piti Haavikkoa turpeana ja omahyväisenä yhteisön yläpuolelle asettuneena tee-se-itse-guruna. Haavikon kuva (oikein tahi väärin) inhimillistyy ja hänen julkisuuskuvansa saa selityksiä. Haavikosta ja hänen tuotannostaan kiinnostuu. Sen kai tuleekin olla kirjalijankuvan ydin? Ei hänen elämänsä.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti