tiistai 23. elokuuta 2016

J.M. Coetzee: Kesä

J.M. Coetzee on tietenkin kirjalliseen ykköstarrakirjaan lujasti liimattu sanankäyttäjä. Kaiken arvonannon crème de la crème on ilman muuta Nobel-palkinto, jonka Coetzee sai vuonna 2003 (vai sittenkin Booker-palkinto vuosilta 1983 ja 1999?). Omaa Coetzee-pintaani voi pitää ohkaistakin ohkaisempana, koska en ennen tätä kirjaa ole lukenut häneltä yhtäkään teosta. Se on toki häpeä tunnustaa, mutta toisaalta: kylläpä maailmaan kirjailijoita mahtuu. Edes kanonisoituimpiin ei aina ehdi (tai tiedä) tutustua. Tai välitä.

Tämä kirja on Kesä, 2011 (Summertime, 2009). Kesä on eräällä tavalla metakirja tai epäkirja, sillä se on sepitetty haastattelukirja erään John Coetzeen nuoruusvuosista. John Coetzee on etelä-afrikkalainen opettaja ja aloitteleva kirjailija, jota muutama hänet aikanaan tuntenut ihminen muistelee ja luonnehtii haastatteluissa.

Muistelot eivät ole erityisemmin Coetzeeta mairittelevia, vaan pikemminkin hänestä piirtyy hämmentyneen tönkkö ja omapäisen koheltava ihmistyyppi. Jopa sosiaalisesti kylmä. Hän ei ole sillänään erityisen säälittävä hahmo, mutta ei myöskään kovin loistelias renessanssi-ihminenkään.

Kun kirjalija on J.M. Coetzee (John Maxwell Coetzee) ja kirjan päähenkilö on John Coetzee, alkaa amatöörilukija uumoilla henkilöiden yhtäläisyyksiä. Tai oikeammin sitä, mistä ne alkavat ja mihin ne loppuvat? Voisi olettaa, että kirjoittajalla on ollut omahauskansa tätä rulettia pyörittäessään, mutta toki lienee niin, että se ei ole ollut se juttu, miksi hän on päätynyt tämänmuotoiseen teokseen. Kirjan piirtämä kuva antaa tulkinoille sijaa: mikä on faktaa, mikä ironiaa, mikä jotakin aivan muuta...


Lajissaan tämä Kesä toki jatkaa kirjailijan aiempia omaelämänkerrallisia fiktioita.

Lukemisen edetessä haipuu kysymys kirjalilijan omaelämänkerrallisuudesta ja hänen peilaustensa määrästä (ja laadusta) yhä vähäpätöisemmäksi ja tekstistä alkaa nauttia tekstin itsensä takia. Sillä teksti on erittäin terävää ja uskottavaksi kirjoitettua. On hämmästyttävää, että näin sirpaleisesta ja tyylillisesti epäkeskoisiakin elementtejä sisältävästä kirjasta kasvaa lopulta jännittävä ja kiihottava lukukokemus. Siitä tulee kokonainen kirja.

Eikä tämä kirja ole millään mittareilla mitaten kevyt. J.M. Coetzee nostaa esiin monia ristiriitaisia eteläafrikkalaisia kysymyksiä, ja hän tulee kyseenalaistaneeksi samalla myös omat oikeutensa. Ei ihme, että todellisessa elämässään Coetzee on ollut kulkuri, joka on viimein löytänyt kodin Australiasta.

Kriittisten huomioiden lisäksi Coetzee paaluttaa kirjassaan kirjan merkityksen vastaanpanemattomalla tavalla. Hän perustelee kirjan (kirjallisuuden) olemassaolon. Oikean, merkityksellisen kirjan.

Onko tämä kirja Coetzeelle keino purkaa kirjailijamyyttiä ja sen ympärille liittyvää kvasimystifiointia? Hänentasoisensa kirjailija on saanut takuuvarmasti kaiken glorian ja kaiken kuonan, minkä palkinnot ja arvostus tuovat muassaan. Coetzeesta on varmaan tehty satoja haastatteluja, esittelyjä ja tulkintoja. Hänen tuotantoaan on ilman muuta analysoitu sekä vilpittömästi että tarkoitushakuisesti.

Usein ei ole lukukokemuksen kannalta väliä, tunteeko kirjailijan elämää vai ei, mutta tällaisen teoksen kohdalla pinnallinenkin tietämys tuo hyödyllisen kerroksen lukuelämykseen. Kesä on lukuelämys.

Mukavaa, että lähikirjakauppani alelaarissa oli toinenkin J.M. Coetzeen teos alle kympillä. Odotan kiinnostuneena.

Kansi on ilman muuta tyylikäs teos, mutta omat odotukseni se johti täysin harhateille. Voisi toki ajatella, että se on seuraava kuva englanninkielisen kannen perään?

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti