sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

David Safier: Happy Family

On hyvä merkki, jos kirja pystyy yllättämään lukijansa. David Safierin kirja Happy Family, 2012 (Happy Family, 2011) on juuri tällainen. Kirja alkaa hauskalla laimean perheen arjen kuvauksella. Kirjailija tekee kylläkin sanallisia irtiottoja ja teräviä sivalluksia, mutta muuten alku ei ennusta mitenkään sitä mitä tuleman pitää.

Neljänkymmenen sivun lukemisen jälkeen kaikki heittää häränpyllyä. Siihen asti kirja on kertonut väsyneestä Wünschmannin perheestä, jonka muodostaa lastenkirjakauppias Emma, hänen aviomiehensä, työn uuvuttama Frank, kapinallisessa murrosiässä oleva tytär Fee sekä nörtti poika Max. Pelastaakseen uransa ja kirjakauppansa Emma lähtee Stephenie Meyerin kirjanjulkkareihin perheensä kanssa. Emma käsittää pukukoodin väärin ja puettaa perheensä hirviöasuihin: itsensä vampyyriksi, Frankin Frankensteinin hirviöksi, Feen muumioksi ja Maxin ihmissudeksi.

Juhla on täydellinen katastrofi, eikä paluumatka kotiin nosta yhtään tunnelmaa. Sivulla 43 riitainen perhe törmää kuolevaan noitaan, Baba Jagaan, joka langettaa Wünschmannien ylle kirouksen, joka muuttaa kaiken. Emma muuttuu vampyyriksi, Frank Frankensteinin hirviöksi, Fee muumioksi ja Max ihmissudeksi. Ja siitä eteenpäin kaikki realismi ja järkeenvetoaminen kaikkoaa kirjasta kuin pieru Saharaan (jotka kumpainenkin ovat kirjassa mukana).

Tilalle ei oikeastaan tule luova hulluus ja mielikuvituksen lumoava räiskintä, vaan äärimmäisen hauskoja kommentteja, hulvattomia heittoja sekä vitsikkäitä sutkaisuja. David Safier on erittäin nokkela kirjoittaja.

Mutta mutta mutta. Itse tarina on höttöä sekulia. Siinä ei ole järjen häivää eikä se tempaa satuunsa mukaan. Hämmentävällä tavalla mieleen tulee tyypillinen alakoululaisen keskiverto ainekirjoitus eikä itsellinen kaunokirjallinen tuote. Tarinan käänteet ovat suoraan viidesluokkalaisen kirjoitusvihkosta (tai tabletista?). Joku saattaa pitää kirjaa hyvinkin tuoreena ja loistokkaana, mutta itse asetun oppositioon. Tarina on laiska ja se menee koko ajan rimaa ryskyttäen.

Voi toki olla niin, että tämä ei olekaan aikuisten kirja? Ehkä tämä pätkelehtivä soopa onkin kirjoitettu nuorisolle, ja se selittää kosiskelevat kohtaukset sekä nopeat leikkaukset? Niin tai näin; on sääli, että noin lahjakas kirjailija ei saa aikaan relevantimpaa kertomusta, sillä Safierin lauseet ovat sitä tasoa, että monikin kirjoittaja myisi sielunsa Pimeyden ruhtinaalle (yksi kirjan henkilöistä) vastineeksi kyvystä kirjoittaa sellaisia.

Oma kappaleeni on pokkariversio, ja kylläpä siinä on kamala kansi! Suomalaisen kovakantisen laitoksen kansikuva on paljon parempi, mutta oudoksun kyllä sitä, että miksi ylimalkaan on pitänyt luopua alkuperäisestä saksalaisesta kansikuvasta, koska se on yksi yhteen kirjassa olevan kuvituksen kanssa, ja muutenkin hauska. Tosin - kyseinen kansikuva indikoi alleviivatummin sen, että kyse on lastenkirjasta.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti