lauantai 10. syyskuuta 2016

Ismo Sajakorpi: Kivikasvot ja mä - 50 vuotta viihteellä

Näkökulmakysymys. Tai pikemminkin ikäkysymys.

Jos asiaa kysyy 1990-luvulla tai myöhemmin syntyneeltä, niin käsissä on täysin never-heard -tuote. Jos kysy vanhemmalta, niin enemmän kuin täysin relevantti.

Itse olen yksi niistä kahdesta ja puolesta miljoonasta suomalaisesta, jotka parhaimmillaan asettuivat mustavalkovastaanottimen ääreen ja katselivat Kivikasvot Show -ohjelmia. Kerta toisensa jälkeen.

Kivikasvot Show edusti omana aikanaan lajinsa huippua. Aika oli toki yhtenäiskulttuurin, kahden kanavan ja vähäisten viihdeohjelmien kulta-aikaa. Tällaisia katsojalukuja ei mikään sarja voi Suomessa enää saada, vaikka väkiluku on noista ajoista reilusti kasvanutkin.

Kivikasvot edustivat puhdasta eskapismia, joka oli myös 1970-luvulla omalla laillaan raikasta. Sitä ei oltu silattu yhteiskunnallisella osaaottavuudella tai vasemmistolaisella paatoksella. Maikkari toki oli kaupallinen kanava alkuperäisen nimensä mukaisesti.

Kivikasvot ja mä - 50 vuotta viihteellä (2015) kirja pitäisi tehdä, jollei se jo olisi olemassa. Kyse on sen kokoisesta instituutiosta ja kakusta, ettei se todellakaan jää pelkäksi alaviitteeksi suomalaiseen populaarikulttuuriin. Kivikasvot saattaa jopa olla määräänsä suurempi?

Kivikasvot ja mä -kirjan on kirjoittanut yksi henkilö, Ismo Sajakorpi, mikä on ratkaisuna sekä oikea että ongelmallinen. Sajakorpi yhtenä perustajajäsenenä ja kirjan perusteella ainoana siinä koko viidenkymmen vuoden aikana mukana olleena tuntee kyllä tapauksen, hän on ollut siinä oleellisesti sisällä, ja hänen luovuutensa hedelmiä useat ohjelmien ideoista ja tuloksista ovat.

Ongelma on tietysti se, että kirjasta tulee näin tehtynä täysin subjektiivinen ja sikäli epäluotettava. Sajakorpi tunnustaa tämän elementin olemassaolon esipuheessaan, mutta dokumentoi ja argumentoi ja ruhjoo sen jälkeen totalitaarisella asenteella. Se on hänen oikeutensa.

Kaikkein parasta olisi tietysti ollut, jos kirjan olisi kirjoittanut yksi ulkopuolinen kirjoittaja haastatellen tasapuolisesti kaikkia asianosaisia. Ei silläkään tavalla olisi syntynyt täydellistä selontekoa, mutta varmasti oikeudenmukaisempi ja kattavampi kaikille osapuolille. Nyt yhtyeen toisten jäsenten mielialoja, reagointeja ja haihtumisia ei puolusta kukaan, vaan ne näyttäytyvät groteskeina tekoina, jotka kohdistuvat yhtyeen ytimeen, toveruuteen.

Sajakorpi kuitenkin kirjoittaa luultavasti vilpittömästi ja rehellisesti omasta mielestään. Näin hän on kokenut nämä vuodet. Hän osoittaa myös melkoista suurpiirteisyyttä ja avarakatseisuutta, koska ei ole sanojensa mukaan katkaissut välejään kehenkään hänet matkan varrella pettäneeseen. Jopa Ere Kokkosta hän kutsuu sanalla 'ystävä' kirjan lopussa käytyään sitä ennen tarkasti läpi kaikki Kokkosen selkäänpuukotukset ja diktatooriset elkeet muun muassa Komediateatterin Arenan tiimoilta. (Omalla tavalla kiinnostavaa on lukea samoista vaiheista Ere Kokkosen omasta kirjasta Muisti palaa pätkittäin. Meistä jokaisella on oma totuutemme.)

Ismo Sajakorpi on kirjoittanut kirjansa hyvin lukijaystävälliseksi. Hän ei viipyile yhdessäkään asiassa kovin pitkään, vaan on silponut kirjansa sivun parin mittaisiin alalukuihin. Teksti on myös ammattikirjoittajan käsialaa ja siten helppolukuista. Kirjan loppuosa tosin harhailee pääasiassa enimmäkseen Sajakorven omien töiden parissa, mutta se on oikeastaan selvää, koska Kivikasvojen aktiivisin ura on ollut jo pitkään telakalla. Toisaalta kirjan alkua olisi vastaavasti voinut paisuttaa ja kirjata nimenomaan tärkeitä alkuaikojen ja kulta-ajan muisteluksia tarkemminkin.

Kaikki Kivikasvot, Ismo "Saja" Sajakorpi, Matti "Fredi" Siitonen, Georg "Jori" Dolivo ja Ilkka "Hemming" Lähteenmäki, ovat oleellisia lenkkejä tässä combossa. Näin sen katsojana olen itse kokenut, joskin osa porukasta on kirjan mukaan ollut heti ensi töikseen valmis hylkäämään yhden jäsenistä Topi Kärjen vaatimuksesta levytyssopimusta vastaan.

Tv-katsojana porukka tuli kuitenkin tutuksi juuri tässä muodossa, ja vaikka jonkun ääni honotti ja joku oli kömpelömpi näyttelijä, niin Kivikasvot oli juuri Kivikasvot juuri tässä kokoonpanossa. Siksi vuosien myötä tulleet tuuraajat eivät ainakaan minua ole enää innostaneet. Niin hyviä kuin he muuten sitten taas ovatkin. (Ja bändimaailmassa ilmiö on tietysti yleinen; miehistö vaihtuu, mutta nimi säilyy.)

Sajakorpi näytteli yhdessä vaiheessa Chaplin-mukaelmaa, mikä sopii erinomaiseksi tiivistykseksi hänestä: mieshän käsikirjoitti, piirsi, sävelsi, sanoitti ja ohjasi porukan ohjelmia. Chape-kompleksilla tahi ilman.

Onneksi Ismo Sajakorpi on tarttunut myös tämän kirjan haasteeseen. Paljoa vaille jäätiin, mutta saatiin edes tämä tärkeä teos. Ja meille kaikille vanheneville miehille löytyy kirjan lopusta yllin kyllin samastumispintaa.


"Kun selaan tämän kirjan sivuja alusta loppuun, näen useita elämänkaaria, taiteilijateitä. Teiden alkupäässä 1965 otetussa valokuvassa metsikön laidassa "jossain siellä" seisoo neljä maastopukuista nuorta upseerioppilasta ja hymyilee. Koko elämä on tuntemattomana ja houttelevana edessä."
(Ismo Sajakorpi: Kivikasvot ja mä - 50 vuotta viihteellä)

 Kymmenisen vuotta sitten ilmesty dvd:llä "Kivikasvot Show - Kivikausi I-II" -tuplalevy. Katselin sitä kirjan innoittamana ja yllätyin. Ei, en hitaasta tv-ilmaisusta ja mustavalkoisuudesta jne, vaan siitä, että jutut toimivat ja parhaimmillaan ne olivat aivan hillittömiä! Kiitos Kivikasvot!

Kirjan kansi on vanhahtavalla tavalla aivan hurmaava, mutta kuvan tekijää ei tiedoista löydy.

**********

1 kommentti:

  1. Kannen kuva näyttäisi omaan silmääni Jussi Aarnion (k. 2009) kynänjäljeltä.

    VastaaPoista