torstai 7. syyskuuta 2017

Jo Nesbø: Verta lumella II

Jokainen Jo Nesbøn kirja on lähtökohtaisesti kiinnostava! Nesbø on kirjoittanut itsensä Harry Hole -sarjallaan lähtemättömästi ansiokkaan kirjallisuuden historiaan. Hole-kirjoista on syntynyt pitkä ja tasalaatuisen varma jatkumo.

Kirjailijalle tällainen tilanne on sekä voitto että vaara. On vaara joutua toisteisen ja sitä kautta kliseisen ja varman päälle pelaamisen vyöhykkeeseen. Ja kukapa kunnianhimoinen kirjailija siihen tyytyisi, vaikka se takaisi varman työtulon? Toisessa vaakakupissa on tietenkin lukijoiden palveleminen ja heidän tarpeidensa tyydyttäminen.

Jo Nesbø on kiitettävällä ahkeruudella ja loistokkaalla tasolla anteliaasti antanut meille lukijoille Harry Hole -annoksia. Samalla hän on tehnyt kirjallisia pistokeikkoja tämän universumin ulkopuolelle.

Verta lumella -kaksikko käy tästä hyvänä esimerkkinä. Nekin ovat rikosromaaneja, mutta monella tapaa pienimuotoisempia. Ei ole ehkä korrektia puhua välitöistä, mutta aika lailla pienemmällä agendalla ja arsenaalilla Nesbø näissä operoi. Hän luo näissä ennemminkin tunnelmia ja tyyppejä kuin konstikasta tarinaa.

Verta lumella II: Lisää verta, 2015 ( Blod på snø II: Mere blød, 2015) on eräänlainen irrallinen jatko ykköskirjan maailmaan. Kun edellisessä kirjassa sen päähenkilö Olav otti pomoltaan hengen pois, vapautti se Oslon huumekaupan Kalastaja-nimellä tunnetun miehen käsiin. Nyt Kalastaja lähettää asiainhoitajansa tämän kirjan päähenkilön perään, ja "Kalastaja löytää aina etsimänsä".

Kirja tapahtuu pienessä Pohjois-Norjassa sijaitsevassa kyläpahaisessa, jonne pakenija saapuu ja keksii itselleen hätäisen valeidentiteetin. Hän integroituu kylään ja luo siellä ihmissuhteitakin ja osoittautuu taustastaan huolimatta kelpo mieheksi. Jopa siinä määrin, että kelpaa lopulta sulhaseksi lestadiolaiseen saarnamiessukuun.

Tarina ei ole kovin iso, ja siitä iso osa tapahtuu päähenkilön omassa päässä. Tarina kyllä toisaalta tempaa mukaansa nesbømäisellä varmuudella, ja kirjan lukaisee ketterästi. Nesbø on huvitellut kehittelemällä humoristisia hahmoja ja tilanteita juttuunsa. Mitään Scandinavian Noiria tässä ei todellakaan tarjota.

Kirja jopa päätellään leppeissä tunnelmissa, vaikka siihen takaportti jätetäänkin. Tässäkin kirjassa Nesbø käyttää minä-kertojaa näkökulmana. Ei nouse Hole-sfääreihin, mutta on viihdyttävä lukea.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti