maanantai 3. joulukuuta 2012

Alivaltiosihteeri - Kymmenes virallinen kirja


Siitä on puolisen vuotta, kun luin edellisen antologian (Alivaltiosihteeri - Matka virallisuuden keskipisteeseen), joten mitäpä uutta tästä voi sanoa?

Simo Frangén, Pasi Heikura ja Jyrki Liikka jatkavat täsmälleen samalla tiellä kuin aina ennenkin. Ei ole iso ihme, että nämä kirjat löytyvät kauppojen alelaareista isoissa nipuissa. Aiheesta voisi tehdä kai pienimuotoisen sosiologisen tutkimustyön: kuka haluaa ostaa hyllyynsä tuoreeltaan ja täydellä hinnalla nämä Alivaltiosihteeri-kirjat? Kenties samat henkilöt, jotka aikanaan hankkivat olohuoneensa silmäteräksi vuotuisen Mitä-Missä-Milloin -kirjankin?

Tämänkertainen tuotos on nimeltään Alivaltiosihteeri - Kymmenes virallinen kirja, 2005. Edellisestä yhdeksästä kaimatuotteestaan se poikkeaa vain siinä, että tämä on kovakantinen.

Ja. Silti ihmeen tuore ja hauska. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun ihaillen hämmästyin tätä assosiaatioiden kymiä, tätä uudelleenkoplauksen ilovirttä, tätä nurinperinkääntämisen loistokkuutta, jota kirja on -tuosta vain- pullollaan. Jos ei ole väkisin väkerrettyjen sanaleikkien ja lapsellisen huumorin ystävä, niin eihän tästä pidä. Mutta jos tuollainen huumorinäkemys miellyttää, niin tässä sitä on täyslaidallinen ja vähän ylikin.

Pojat ovat hioneet ilmaisuaan niin monta vuotta, että vaikka se on toisteista ja osin arvattavaa, niin kylläpä se vaan on sujuvaakin.

Kuva ilman ääntä ei ole ongelma, koska nämä jutut kuulee herrojen omilla äänenpainoilla lausuttuina kirjan sivuilta. Tämä on todellinen äänikirja ilman ääntä. Tämä toki edellyttää, että on edes joskus kuullut pohjana olevaa radiohupailusarjaa. Se on siitä mainio, että jos sattuu radion avaamaan ohjelman kohdalta, ei kuuntelemista malta keskeyttää, ja jos ei puolestaan satu radiota avaamaan, niin ei huomaa olevansa mitään vailla.

Uudistumisen vaade nykyajassa on kova. Tässä sitä on kuitenkin muutosvastarintaa kovassa paketissa.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti