tiistai 14. elokuuta 2012

Simon Louvish: Ohukainen ja Paksukainen - Elämä ja elokuvat

Kollektiivisessa, globaalissa muistissamme on muutama ikonimainen tunnistekuva tapahtumasta, rakennuksesta, sävellyksestä tahi henkilöstä, joka on syöpynyt mieliimme kansallisuudesta, uskonnosta tai poliittisesta katsantokannasta riippumatta.

Stan Laurel ja Oliver Hardy ovat juuri tällaisia merkkihenkilöitä, joita tunnistetaan edelleenkin varsin laajasti, vaikka itse heidän töitään ei olisi koskaan nähnyt ainuttakaan. Toisaalta siitä ei ole montaa kymmentä vuotta, kun niitä esitettiin vielä aktiivisesti. Nykyinen instantelämäntapaintiaani ja pikaselainsielu ei mediasähläyksen keskellä jaksa enää innostua ilmiöistä samanlaisella perinpohjaisuudella ja antaumuksella kuin entinen kivikautinen heimo, mutta sehän ei ole tämän kirjan kohteiden vika. Elämä on vain mennyt sellaiseksi, että isoja jälkiä ei enää jää samassa merkityksessä kuin viime vuosisadalla, kun vedimme kaikki hengenvetomme samaan tahtiin.

Elämyshuvipuistoelämä on tappanut elämykset.

Stan Laurel ja Oliver Hardy kuuluvat kulttuuriseen yleissivistykseen. He olivat merkittäviä, luovia ja edelläkulkeneita koomikoita. Mikäli heistä ei olisi tehty tiimiä, olisi molempien ura epäilemättä jatkunut siltikin, joskin kohtalokkaasti toisenlaisissa mitoissa?

Laurel & Hardy muodostavat klassisen parivaljakon, jossa löytyy sekä kaveruutta ja yksituumaisuutta että valtavasti eroa ja säröä sekä henkilötasolla että suhteessa ympäröivään yhteisöön. Yhdessä he ovat kuitenkin, vanhaa sanontaa lainatakseni, enemmän kuin osiensa summa. Ei ihme, että tätä kombinaatiota on yritetty kopioida ja varioida lukuisin tavoin, siinä kuitenkaan (tietenkään) onnistumatta.

Laurelia ja Hardya on helppo toki arvostella ääliömäisestä temmeltämisestä. Mitä hienoa on siinä, kun hajotetaan ihmisen talo tai tintataan ääniefektin kanssa toista nenään? Ei mitään, ja juuri siinä kiteytyy slapstick-komedian ydin, kun se tehdään taiten ja oikealla ajoituksella ja mimiikalla.

Kun aihe on kerran näin mehukas ja ehdottoman kulttimaisen koskematon, on aika selvää, että kun siitä kirjoittaa kirjan, on tuloksena vääjäämättä kuiva esitelmänippu. Simon Louvish on kirjoittanut useita filmikirjoja, aiheinaan sellaisia klassisia instituutioita kuin esimerkiksi W.C. Fields, Marx-veljekset ja Charlie Chaplin. Ehkä hänellä on hyppysissään palmeerattuna komedian ytimen lopullinen kaava, mutta tässä tärkeässä kirjassa Ohukainen ja Paksukainen - Elämä ja elokuvat, 2005 (Stan and Ollie The Roots of Comedy, 2001) se on kuitenkin hukassa.

Tuloksena on lähes viisisataa sivua tarkkaa ja perehtynyttä elämänkerturointia ja loputtomia yksityiskohtia, joilla ei kuitenkaan ole sen isompaa merkitystä kuin se, että nytpä ne ovat sitten kirjoissa ja kansissa.

Voisiko tällainen kirja sitten olla muuta? Eipä oikein, sillä ainoa oikea tapa tutustua Stan Laureliin ja Oliver Hardyyn, on katsoa heidän elokuviaan. Sieltä se löytyy.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti