sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kari Hotakainen: Jumalan sana

Kari Hotakainen on kirjailija, josta haluaisi pitää. Ja itse asiassa: Hotakaisesta itsestään nimenomaan pitää. Hän on kovin sympaattinen haastatteluissaan ja sen henkilökohtaisempaan tuttavuuteen itse kirjailijan kanssa lukija ei koskaan pääsekään.

Jos Hotakaisesta itsestään pitääkin, niin suhde kirjoihin on problemaattisempi. Hotakaisella on sujuva kynä, mutta tekstin muu substanssi on usein jättänyt toivomisen varaa. Tästä on toki runsaastikin eriäviä mielipiteitä aina Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoa sekä Finlandia-palkintoa myöten. Vaikka kirjojen teksti rullaa ja ideoita piisaa, mikään maailmanluokan kirjailija Kari Hotakainen ei valitettavasti ole. Kirjojen sisältö ei ole itsensä kanssa balanssissa.

Jumalan sana, 2011 on palanen talouselämää ruotivaa hotakaistendenssiä. Pyrkimys on kunnioitettava, mutta tämä kyseinen käsittelytapa on heppoinen. Idean tasolla ajatus nonstop-automatkasta halki Suomen on minimalismissaan kiva, mutta tarinan sisältö ei kuitenkaan tällaisenaan riitä, vaan juttu jää yksittäiseksi jaaritteluksi ja vähäisen sanottavan pyörittämiseksi ja monistamiseksi.

Meillä on olemassa tällainen yhdenpäivänkertomusperinne, johon Jumalan sana liittyy joukon jatkoksi. Kun tarinan ulkoinen kehikko on puristettu minimiin, pitää kirjan merkitys löytyä sanottavasta. Tapahtumien ja tilan tiivistäminen pakottaa päähuomion viestiin. Erityisen terävää tai nokkelaa sanottavaa kirjasta ei irtoa.

Ydintarinassa investointipankkiiri Jukka Hopeaniemi on päättänyt tehdä ainutkertaisen piipahduksen Huomenta Maa -aamuohjelmaan seitsemän minuutin julkisuuden tähden. Islantilaisen tulivuoren savun takia matka Lapista pääkaupunkiin ei onnistu lentokoneella eikä juna  miestä huvita, joten hän kutsuu vielä kerran isänsä eläkkeellä jo olevan autonkuljettajan kyytimieheksi. Tuhtia palkkiota vastaan.

Näiden kahden miehen ajatusten varassa kirjailija kuljettaa lukijaa rahan taikapiiriin, ja saapa Hopeaniemen edesmennyt ja edellistä maailmaa edustava isäukkokin puheenvuornsa vanhojen C-kasettien välityksellä Jaguarin kaiuttimista.

Voi kuitenkin sanoa, että lukeminen kannatta aina ja tässä tapauksessa kirjan läpi kahlaaminen tuohon mainittuun seitsemän minuutin tv-näkyvyyteen kannattaa. Tähän esiintymiseen toki on ladattu matkan varrella ennakko-odotuksia ja sitä kautta hieman paineitakin, mutta siinä Hotakainen juuri onnistuu. Jukka Hopeaniemen aamuteevee-esiintyminen on lopulta yllättävä ja ainoa oikea. Se on täydellinen.

Hotakaisen kirjailijan ominaislaatuun Jumalan sana ei antanut vastausta. Onko mies kameleonttimainen vai eikö ominaislaatua ole?

Kirjan kansitaide puolestaan on yksi kauheimpia kautta aikain ja sellaisena rikos kaikkea kirjallisuusmarkkinointia vastaan. Ilman Hotakaisen nimeä kannessa ei tällaiseen kirjaan haluaisi tarttua.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti