keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet

Olen vuosien varrella lukenut useammankin eri tavoin loisteliaan kirjan, joka käsittelee Intiaa tai intialaisuutta (R.K. Narayan, E.M. Forster, T.N. Murari...). Silti oikeastaan ei koskaan ole päässäni syntynyt mielitekoa lähteä paikanpäälle ottamaan selkoa eksotiikan aidosta vaikuttavuudesta tai edes maistaa intialaista ruokaa. Paljon vaivattomampaa on istua nojatuolissaan tupakkatakki yllään ja antaa mielikuvituksen johdatella askeleita.

Taas sattui käsiin huumaavan hyvä Intian kulttuuriin kehiytyvä kirja. Tällä kertaa kirjailija tulee Ruotsista: Delhin kauneimmat kädet, 2014 (Delhis vackraste händer, 2011) -kirjan kirjoittaja on Mikael Bergstrand.

Bergstrand on kirjoittanut ovelan päähenkilön. Elämäänsä tyytymättömän marisijan ja kaaokseensa laskemalla järjestystä hakevan keski-ikäisen Göran Borgin (tahi Güran Borgin kuten hänen nimensä painetaan Intiassa kultareunaisiin käyntikortteihin ö-kirjasimen puutteen takia miehen suureksi harmistukseksi). Borg on melkoinen mitättömyys omassa elämässään, ja hän haikailee yhä katkerana ja mustasukkaisena ex-vaimonsa perään. Pisteenä iin päälle saa Göran potkut turvallisesta työpaikastaan.

Kaiken kaikkiaan Göran Borgin hahmo on niin kirjallisesti kliseinen tyyppi kuin olla ja voi, mutta jo alkusivuilta lähtien tekee kirjailija pelin selväksi: kyse on oivaltavasta ja nopeasti leikkaavasta tekstistä, joka kyllä imaisee lukijansa syövereihinsä.

Lisäksi Bergstrand kirjoittaa veitsenterävän loogisesti ja juonia punoen tarinansa kannesta kanteen. Eikä aikaakaan kuin lukija huomaa piittaavansa tuosta hömelöstä mitättömyydestä, tuosta rammasta ankasta mieheksi, josta kasvaa kuin kasvaakin terhakka joutsen tarinan kuluessa. Ei ehkä laulujoutsen mutta kyhmyjoutsen nyt kuitenkin.

Göranin elämän pohjan pudottua hän hyväksyy ystävänsä Erikin kutsun lähteä mukaan seuramatkalle Intiaan, mutta pahaksi onneksi raju ripuli iskee mieheen heti ensi metreillä. Göran jää ryhmästä jälkeen potemaan vatsatautiaan, mutta hänen tervehdyttyään hänet koppaa mukaansa intialainen Yogi, joka vie hänet kotiinsa Taj Mahalin sijasta.

Yogi pursuaan hyväntuulisuutta, optimisuutta sekä omintakeista uskonnonsekaista filosofiaa, joka kääntää kaikki asiat parhain päin. Yogin seura ei ole ollenkaan haitallista Göranille, vaan miehet ystävystyvät tosissaan ja Yogi kannustaa Görania ottamaan uusia askeleita elämässään. Näin tämä tekeekin.

Käynti kauneussalongissa koituu Göranin kohtaloksi, sillä hän ihastuu suin päin kynsiään hoitavaan naiseen, Preetiin. Preeti osoittautuu myöhemmin koko salongin omistajaksi, ja samalla ökymiljonäärin puolisoksi. Göran päättää kuitenkin seurata sydämensä ääntä ja lähestyä Preetiä. Samalla kypsyy päätös jäädä Intiaan Ruotsiin palaamisen sijasta, eikä aikaakaan kun Göranilla on asunto, palvelija, työ ja - Preeti. Tai no, eivät asiat sentään täysin mutkattomasti suju. Eivätkä toki tälle tolalle myöskään jää.

Mikael Bergstrand rakentaa tarinansa äärimmäisen taitavasti, ja hän malttaa lopettaa sen ajoissa. Lukijalle jää nälkä ja kas kummaa: kirjalle onkin tehty jatkoa. Ruotsissa on myös uutisoitu kirjaan pohjautuvasta tv-sarjasta.

Vaikea on keksiä mitään erityistä ihmisryhmää, joka ei voisi olla viehtymättä tähän Mikael Bergstrandin kirjaan. Jaa, ellei sitten juurikin ne ihmispolot, joita kirjailija kuvaa pieteetillä sivulla 45:

"Naapuripöydässä kolme leveäharteista suomalaista pukumiestä joi punaviiniä, olutta, lonkeroa ja salmiakilla maustettua Koskenkorvaa. Vain aitojen suomalaisten päähän voi pälkähtää juoda sekaisin niin erilaisia alkoholijuomia niin järjestelmällisen päättäväisesti kuin nämä hyvin pukeutuneet herrat joivat. Ei mitään turhia puheita kuten silloin kun me ruotsalaiset ryyppäämme. Ehei, he olivat johdonmukaisia ja määrätietoisia. He kaatoivat kurkkuunsa lasin toisensa perään, eikä se vaikuttanut mitenkään harvasanaisen keskustelun kiihkeyteen tai äänenvoimakkuuteen. Ainoa näkyvä muutos oli katseiden sameneminen ja kasvojen syvenevä punoitus. Puolentoista tunnin kuluttua he nousivat seisomaan, ottivat tietokonelaukkunsa ja kävelivät pois hämmästyttävän vakain askelin."
(Mikael Bergtrand: Delhin kauneimmat kädet)

Ja mitä merkillistä! Sankarimme Göran Borg käyttää Nokia-puhelinta kuin Val Kilmerin näyttelemä Pyhimys konsanaan.


Delhin kauneimmat kädet -nimi on upeasti keksitty. Nimi herättää huomiota, se sytyttää kiinnostuksen ja lisäksi nimelle saadaan oikeasti selitys kirjan sivuilta. Oman pehmokantisen versioni kansi on lisäksi visuaalisesti pohjattoman kiinnostava, ja sen typografia on erityisen onnistunut. Silmä kuljeksii kannen aiheissa mielikseen. Jostakin syystä pari vuotta aiemman kovakantisen version kansikuva oli erilainen. Kiinnostava sekin, toki.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti