keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Michael Paterniti: Ajelulla Albertin kanssa

Synopsis: Maailman kuuluisimmat ja nerokkaimmat aivot leikataan omistajansa päästä välittömästi hänen kuolemansa jälkeen, ja sitten ne hukataan pariksikymmeneksi vuodeksi.

Liian mielikuvituksellista ja uskomatonta; ei mene läpi. Ja näinhän tietenkin juuri kävi. Nobel-palkittu suhteellisuusteorian isä (palkinto tosin tuli valosähköilmiön selittämisestä) kuoli 76-vuotiaana vuonna 1955 sairasteltuaan pitkään. Kuoleman jälkeen patologi Thomas Harvey poisti Albert Einsteinin aivot ilmeisenä tarkoituksenaan löytää niistä jotakin poikkeavaa, joka selittäisi Einsteinin älykkyyden ja suoranaisen nerouden. Mitään erityistä hän ei tuolloin havainnut.

Reilut neljäkymmentä vuotta myöhemmin aivoja tutkittiin jälleen, ja silloin niistä löydettiin poikkeamia.

Tähän väliin Esquire-lehden toimittaja, kirjailija Michael Paterniti iskee kirjallaan 'Ajelulla Albertin kanssa - Matka Amerikan halki Einsteinin aivot takakontissa (Driving Mr. Albert - A Trip Across America with Einstein's Brain', 2000). Hän yhdistelee faktaa ja fiktiota matkatarinassaan, jossa hän ajelee yhdessä tohtori Harveyn kanssa matkan Amerikan halki vuokra-Skylarkillaan Einsteinin aivot muovirasiassa. Tarkoitus on toimittaa aivot Einsteinin pojantyttärelle.

Ajatus formaldehydissä lilluvista aivoista on jossakin määrin kuvottava, mutta itse kirja ei ole ollenkaan niin makaaberi kuin saattaisi etukäteen ajatella. Toki aika ajoin herkutellaan inhorealistisillakin kohtauksilla, mutta enimmäkseen tarina rullaa lähes perinteisen Amerikan-halki -kaanonin mukaan. Mailit kertyvät, maisemat vaihtuvat ja kuppiloissa syödään. Amerikkaa katsastetaan hieman kriittisen ironisesti ja nasevasti kommentoiden. Itse asiassa monet kirjalliset heitot ovat tämän kirjan  suola. Ammattilainen on sikäli asialla.

Ehkä kokonaiseen kirjaan kuitenkin tarvitaan enemmän kuin toimittajan osuvat one-liner'it ja pelkkä idea lopulta ovat? Tarina jää vähän köykäiseksi ja lapsipuolen asemaan. Einsteinista oppii matkan varrella jotakin, mutta paljon on myös puuduttavaa sivuntäytettä. Olisiko kirja kaivannut vielä jonkin sivujuonen tahi teeman?

Hyvä kirja lukea, mutta kun matka loppuu, se loppuu.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti