maanantai 5. syyskuuta 2016

John Verdon: Numeropeli

Milloinkahan muuttui täysin luontevaksi ostaa kirjallisuutta marketista?

Siinä kirjapaketti kuitenkin nyt lepää luontevasti jauhelihan, vessapaperin, nektariinien ja kesäkurpitsan kanssa sulassa sovussa ostoskärryissä. Kaksitoista euroa - kolme kirjaa. Koska jokaisessa kirjassa on viisi-kuusisataa sivua ei kilohinta ole enää kovin kova.

Tarinan mukaan John Verdon jäi eläkkeelle mainosmaailmasta ja alkoi vaimonsa yllyttämänä aikansa kuluksi kirjoittaa jännäriä. Syntyi Numeropeli, 2011 (Think of a Number, 2010). Syntyi menestysteos. Sittemmin on syntynyt uusiakin kirjoja. Sarjakirjoja.

Verdonin sankari on New Yorkin murharyhmästä eläkkeelle jäänyt (!) Dave Gurney, joka tässä sarjan ensimmäisessä osassa temmataan takaisin sorvin ääreen, kun hänen vanha, joskin etäinen opiskelukaverinsa alkaa saada runollisia uhkauskirjeitä. Uhkaus myös toteutuu, ja siinä vaiheessa Gurney kutsutaan tutkijatiimiin mukaan. Ei ilman molemminpuoleista hampaidennarskuttelua, toki.

Gurney on huipputerävä päättelijä, joka on koko ajan puoli askelta varsinaista poliisikuntaa edellä. Murhamysteerin selvittelyn ohella Gurney pui myös omaa vajavaista yksityiselämäänsä, kuten tapana näissä dekkareissa onkin.

Tarina on periaatteessa kasattu taiten ja alan kirjallisuutta kunnioittaen, mutta merkillisen löysästi ja jaarittelevasti John Verdon sitä kuljettaa eteenpäin. Miten lie ediittori päästänytkin tällaisen toisteisen tyylin läpi seulan?

Loppuselvittely asemoidaan hyvin, mutta sitten sekin jää jotenkin torsoksi, kuivaksi ja epäuskottavaksi. Aloituskirjaksi tämä on ilman muuta käypänen ja luettava, mutta toivottavasti paketin muissa osissa kerronta soljuu jo eri lailla.

Kansi on kiehtova, mutta pokkaripainoksesta ei löydy sille tekijää.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti