keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Per Petterson: En suostu

Kirjallinen kenttä on tolkuttoman laaja, ollaan sitten printti- tahi digipuolella. "Kirjallinen sivistys" oli paljon helpompaa hankkia vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Nimikkeitä ja tekijöitä oli vähemmän ja kriteerit toisenlaiset.

Norjalainen Per Petterson julkaisee kirjoja melko harvakseltaan; en ole häntä itse aikaisemmin lukenut, enkä nimeenkään törmännyt sellaisella voimalla, että se olisi jäänyt kaihertamaan. En suostu, 2014 (Jag nekter, 2012) -kirjan aluksi menin ansaan: sen ensisivut tuntuivat tekotaiteelliselta ja itsetarkoitukselliselta jaarittelulta vailla todellista merkitystä. Sitten kirja vei anteeksipyytelemättä mennessään.

Petterson käyttää En suostu -kirjassaan tekniikkana sinänsä jo kaikin puolin kuluneita keinoja, näkökulman vaihtelua sekä hyppelyä aikatasolta toiselle, mutta hän käyttää näitä keinojaan erityisen taitavasti, ja oikeasti laventaa tarinaa luku luvulta.

Varsin pitkälle kuulemme vuorotellen kunkin kertojan päänsisäistä monologia, sillä varsinaista vuoropuhelua kirjassa on aika säästeliäästi, eikä siinäkään juuri jaeta erityisempää informaatiota. 

-Oletko sinä nyt humalassa.
- En usko. Ainakaan ei tunnu siltä.
(Per Petterson: En usko)

Ei tästä kaikesta synny mitään suurta kertomusta, mutta kylläkin kiinnostava lukukokemus kahden elämän erottaman ystävyksen, Tommyn ja Jimin, kohtaloista. Enemmän vellotaan menneessä, mutta sen tulostahan me kaikki olemme. Kirjailija tuntuu myös osoittavan, että lapsuus ei ennusta tulevaisuuttamme erityisesti.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti