lauantai 12. toukokuuta 2012

Cees Nooteboom: Seuraava tarina


Cees Nooteboom on jo nyt moninkertaisesti palkittu hollantilaiskirjailija, jota on pidetty myös Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi ansioituneena. Pätevä äijä siis.

Seuraava tarina (Het volgende verhaal, 1991) on omalla kohdallani ensimmäinen tutustumiseni Nooteboomiin ja luin sikäli häntä siis avoimin silmin ja mielin. Kirjaa ei pidä yleensä verrata tekijän muuhun tuotantoon, mutta sen tuotannon tunteminen asettaa toisaalta aina uuden kirjan kuitenkin eräänlaiseen kontekstiin, krijailijanlaadun muodostamaan jatkumoon, jolloin voi pohtia kirjailijankuvan täydentymistä. Jos kyse ei ole suoranaisesta kirjallisesta sarjasta, ei haittaa kuitenkaan pitäisi olla: kirja toimii itsenään tahi se ei toimi.

Seuraava tarina on kooltaan pieni ja nopealukuinen kirja. Vain 144 sivua. Sen muoto on hauskan kapea, mikä tukee kirjan visuaalista tyyliä: pitkiä, proosarunon kaltaisia purkauksia, draamaan taipuvaisia lauseita ja pitkiä kirjallisia viittauksia raskaana olevaa tekstiä. Syntyy hieman paradoksikin; lukaiseeko kirjan yhtä nopsasti kuin siinä on tekstiä, vai pysähtyykö pohdiskelemaan itse sisältöä ja jopa nautiskelemaan sanojen asettelusta?

Nooteboomin kirjallisessa garderoobissa on romaaneja, novellikokoelmia, runoteoksia, matkakirjoja ja esseitä. Hän on siis kirjallinen moniottelija par excellence.

Mihin Seuraava tarina sitten sijoittuu tässä kaanonissa? Kirja on jaettu kahteen lukuun, joissa päähenkilö Herman 'Sokrates' Mussert tilittää arvoitustaan, jossa hän nukahtaa Amsterdamissa ja herää seuraavana aamuna Lissabonissa. Herman luotaa elämäänsä auki muistojensa kautta. Näihin muistoihin kietoutuu tuo lissabonilainen hotellihuone, jossa hän oli kaksikymmentä vuotta aiemmin viettänyt yön  kollegansa vaimon kanssa. Sittemmin sattuneen välikohtauksen seurauksena Herman on joutunut eroamaan vanhojen kielten opettajan virastaan ja ottamaan vastaan tarjouksen kirjoittaa matkaoppaita salanimellä tri Strabo.

Kirja häilyy kiinnostavan ja pitkästyttävän rajamailla. Se on joko viisaan filosofinen tai tekotaiteellinen. Sikäli pikkukirjassa riittää siis haastetta, mutta se tekee siitä myös hieman kyseenalaisella tavalla ärsyttävän. Yksin tämä ei saanut minua vaikuttumaan Nooteboomin virtuoosimaisuudesta.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti