perjantai 6. kesäkuuta 2014

A.A. Milne: Nalle Puhin kootut kertomukset

Klassikkokirjaa ei voi pilata edes sen elokuvaversio! Tai toinen, tai kolmas, tai neljäs, tai tv-sarja, tai sarjakuvalehti, tai...

Walt Disneyn Nalle Puh -maailma ei ole aivan totaalinen katastrofi ja nallekarhunpalvelus alkuperäiselle teokselle - kuka tietää vaikka se olisi ollut jonkinlainen pelastusrengaskin A.A. Milnen originaalituotteelle tässä haparoivan kulttuurittomassa maailmassamme? Voittihan Nalle Puh ja tuulinen päivä -lyhäri (Winnie the Pooh And the Blustery Day,1968) peräti Oscar-pystin lyhytanimaatioiden sarjassa, ja jollei Oscarilla voi mitata tuotteen sivistyskestävyyttä niin milläs sitten!?

Välttämättä (tai oikeastaan ollenkaan) ei pitäisi mainita Disney-tallin nimeä Nalle Puhin yhteydessä, mutta minkäs teet: kyllä nämä nimet on naitettu ikuisuuksiin yhteen, ja mikäpä siinä. On kuuden männyn katveessa tilaa telmiä.

Tämä Milnen kirja Nalle Puhin kootut kertomukset, 2004 (Winnie-the-Pooh Complete Story Collection, 2002) sisältää kirjailijan alunperin 1920-luvulla kahtena niteenä julkaisemat kirjat Nalle Puh (Winnie-the-Pooh, 1926) sekä Nalle Puh rakentaa talon (The House at Pooh Corner, 1928).

Tähän muhkeaan kahvipöytäkirjaan (reilut 500 sivua!) kumpikin tarinakokoelma on painettu isokokoiseen ja väljään formuun.

Milnen Nalle Puh -maailmaan kuuluu tietenkin erottamattomasti myös E.H. Shepardin kuvitus. Tästä kuvituksestahan Disneykin on ammentanut, vaikkakin erilaisella äyskärillä. Shepardin kuville on kirjassa annettu tilaa, jopa kokonaisia sivuja on omistettu pelkälle kuvitukselle ja siihen uppoutumiselle. Lopullisten tussipiirrosten lisäksi tässä laitoksessa on runsaasti taiteilijan tekemiä kiehtoivia lyijykynäluonnoksia.

Nalle Puh on helppo solauttaa lastenkirja-genren lokerikkoon, ja sinnehän se ilmiselvästi kuuluu. Mutta on samalla todettava se itsestäänselvyys, että  Milne oli pohjattoman taitava verbaalivirtuoosi, jonka tekstistä nauttii yhtälailla aikuinen. Hyväntahtoisten hymähdysten lisäksi on pakko nauraa usein ääneen ja kerrata vielä lukemansa uudelleen.

Tarinat eivät sinänsä ole pullollaan mitään erityistä viisautta tahi filosofiaa, mutta pikkuoivalluksia ja hyvää, välittävää fiilistä ne tietysti tuovat. Puhin maailma on oikeudenmukainen, mitä reaaliamaailma ei meidän mittapuillamme puolestaan ole. Siksi tällaiseen eskapistiseen fiktioon on niin mukava upota edes pieneksi, kiitäväksi hetkeksi.

Eläimille (pehmoleluille) on annettu tunnistettavat ja tyypittävät luonteet, ja ne toimivat näissä puitteissa. Tarinoita on vain kaksikymmentä, ja itse juonellinen toiminta on pidetty niissä simppelinä. Puolen hehtaarin puistossa ei hötkyillä. (Tähän kohtaan voisi taas sanoa jotakin valittavaa Disneyn suuntaan, mutta se on sittenkin tarpeetonta. Pääasia, että ei sekoita näitä kahta rinnakkaistodellisuutta. Puh-dvt ovat kuluneet meidänkin taloudessamme seitinohuiksi.)

Komea kirja keskeiselle paikalle kirjahyllyyn.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti