tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sam Wasson: Auringonnousu Manhattanilla - Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen

Kullakin aikakaudella on sankarinsa ja sankarittarensa - paitsi ehkä 2000-luvulla, jolloin elämme pirstoutuneen mediakentän monilla eri laidoilla? No, on kai meillä yhäkin superstarat erikseen ja sitten ne kaikkinaiset pienten piirien nomadidiggailut.

Audrey Hepburn oli epäilemättä omassa äärimmäisen kilpaillussa sekä raa'assa ottelulajissaan yksi aikansa ikoni. Ikoni joka eli ja hengitti ja kaikesta hienostuneisuudestaan ja eteerisyydestään ja siveellisyydestään huolimatta oli verta ja lihaa. Saavuttamaton unelma mutta verta ja lihaa ja valkokangassäihkyä täynnä.

Sam Wassonin kirja Auringonnousu Manhattanilla - Audreu Hepburn ja elokuvien moderni nainen, 2011 (Fift Avenue - Audrey Hepburn, Breakfast at Tiffany's, And the Dawn of the Modern Woman, 2010) on -ainakin suomalaiselta kustantajalta- selkeä kulttuuriteko. Mikään myyntilistojen läpipuhkoja tämä kirja ei voi olla, koska Audrey Hepburn ei ole enää nykypolvien multipleksien kuluttajille relevantti myyntituote. Miss Hepburn on vain pilke vanhojen kriitikkojen silmäkulmassa sekä alaviite elokuvateollisuuden kaanonissa.

Sam Wassonin kirjaan tarttuu hieman epäillen. Se kertoo dokumentinomaisesti erään elokuvan teosta, ja heti hiipii mieleen epäilys tekstin "aitoudesta". Onko kirjailija sepittänyt kaiken tai ainakin suuren osan omasta päästään ja tarjoilee tätä tulostaan sitten mokumentin perinteisessä hengessä aitona? Tai "aitona". Edes läkähdyttävä lähdeluettelo ei ikinä takaa tekstin alkuperää. Näitä on kyllä nähty.

Silti Wassonin kirjaan haluaa uskoa, ja ainakin itse luin sen mahdollisimman lähelle tapahtumia porautuvana kurkistusreikänä.

Kyseessä on tietenkin Blake Edwardsin klassikkoelokuva Aamiainen Tiffanyllä (Breakfast at Tiffany's), jonka pääosaan vastahankainen Audrey Hepburn sopii kuin nakutettu. Hän tekee erään Holly Golightlyn eläväksi.

Aamianinen Tiffanyllä on alunperin tunnetusti Truman Capoten romaani. Capote työskenteli itsekin elokuvabisneksessä tuolloin tällöin, mutta teki sen virheen, että ei työstänyt omia teoksiaan valkokankaalle, vaan ainoastaan muiden töitä. Siksipä hän ei voinut olla tyytyväinen kirjastaan versioituun lopputulokseen, koska -Hollywoodin tapaan- kansista otetaan nimi ja loput keksitään kassavirtaa varten. Niin tässäkin tapauksessa.

Sam Wasson käy uutteran seikkaperäisesti läpi taustat kymmen vuotta ennen elokuvan H-hetkeä. Mitä teki Audrey, mitä teki Truman ja mitä teki käsikirjoittaja George Axelrod ennen Tiffanya. Miten hommaan castattiin näyttelijöitä, säveltäjä ja ohjaaja ja niin edelleen. Syntyy kiihkeä ja tiivis kudos tämän teoksen synnystä ja sen synnyttämästä oheisaallokosta mustien mekkojen ja Moon Riverin kaikkivoipaisessa syleilyssä.

Teksti elää Wassonin käsissä, hän kuljettaa tarinaa keveästi, jäntevästi ja samalla syvästi. Hollywoodin oikullisuus käy hyvin ilmi, ja se että nero ei ole kukaan; sattuma korjaa aina satoaan, ja voimme vain jossitella, minkälainen elokuva käsissä olisi jossakin rinnakkaistodellisuudessa. Onneksi nyt on nyt ja voimme asettua nojatuoliin päämelodian virratessa taustalla ja Audreyn noustessa taksistaan kohti näyteikkunaa.

Hieno kansi, mutta miksi kuvakulma on peilikuva elokuvasta?

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti