lauantai 17. syyskuuta 2016

Iain Banks: Siirtymä

Iain Banks on tunnettu romaanikirjailijana, jonka sivuminä (Iain M. Banks) kirjoitti myös scifikirjoja. Kotimaassaan Banks onkin hyvin arvostettu ja palkittukin kirjailija.

Haastattelussa Banks on maininnut omaksi suosikikseen The Bridge -kirjansa 80-luvun puolivälin paikkeilta. Toisessa haastattelussa hän on sanonut halunneensa kirjoittaa sen veroisen toisen teoksen. Näiden tavoitteiden tuloksena syntyi Siirtymä, 2013 (Transition, 2009).

Siirtymä ei kuulu Iain Banksin scifikirjojen joukkoon, mutta liippaa toki niitä läheltä kirjan henkilöt kun seilaavat eri todellisuuksien välillä mystisten pillerien avulla ja ottavat siirtyessään tilapäisesti toisen henkilön kuoren käyttöönsä. He ovat L'Expédience-järjestön palveluksessa.

Kirjassa ei ole varsinaista päähenkilöä, vaan näkökulmaa vaihdetaan koko ajan eri henkilöiden välillä. Eniten seurataan henkilöitä, joita kutsutaan nimillä Potilas 8262, Siirtyjä, Adrian, Madame d'Ortolan, Filosofi ja rouva Mulverhill.

Kirja ei etene varsinaisesti lineaarisesti, vaan sen tarinaa ja maailmaa avataan pikkuhiljaa, kun kuva koko ajan täydentyy. Banks on kutonut monimutkaisen kudelman.

Joissakin arvioissa on arveltu kirjan olevan jonkinlainen allegoria Yhdysvaltain imperialistisesta toiminnasta. Tämän kirjailija on kiistänyt, mutta sanonut kuitenkin Filosofin hahmon saaneen vaikutteita Yhdysvaltain irakilaisen Abu Ghrabin piirikunnan vankilakidutuksista.

Kaikki ainekset ovat siis kasassa. On agenda, on omaperäinen idea, on naseva kirjoitustyyli ja näin. Silti tunsin helpotusta, kun kolmensadan sivun kahlailun jälkeen sanoin itselleni: "Saat keskeyttää kirjan."

Olen monikymmenvuotisen lukijan urani aikana pitänyt pääperiaatteena, että aloitettu kirja pitää lukea loppuun. Kirjalle pitää antaa mahdollisuus loppuun saakka, ja yleensä vähäpätöisimmästäkin teoksesta löytää silti jotakin aineksia ajatuksiinsa. (Luenhan säännöllisesti kaikki Vareksetkin...)

Kolmasti tätä ennen olen antanut periksi. J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1985; suomennos), Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen (1945) ja Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema (1985) ovat uuvuttaneet minut siinä määrin, että olen ne heittänyt kesken. Suomi vastaan muu maailma on nyt siis tässä sarjassa kutkuttavassa tasatilanteessa 2 -2.

Tässä iässä voisi tietenkin perustella asian sillä, että elämä alkaa nyt olla liian lyhyt, että sitä kannattaisi tuhlata tyhjänpäiväisyyksiin? Niin tai näin, koin haaskaavani aikaa lukiessani Siirtymää. Voihan se olla niin tämän Banksin teoksen kuin muidenkin kvartettini jäsenten kohdalla, että oma päivänkuntoni ratkaisee. Hyvänä päivänä olisin lukaissut sen/ne heittämällä?

Mutta niinhän se on aina. Myös hyvien kirjojen kohdalla. Ne siilautuvat esiin.

Siirtymän kohdalla en palanut halusta saada tietää, miten kirjassa lopulta kävi. (Tai no, tottakai lukaisin kirjan päätösluvun lopuksi.)

Alunperin tartuin juuri tähän kirjaan kansikuvan perusteella (kannet ovat tuikitärkeitä!) nähdessäni tämän Turun Suomalaisen alelaarissa keväällä. Takakanteen oli tietysti löydetty pari ylistävää sitaattia kritiikeistä kyytipojaksi. Joku on pitänyt kovastikin tästä kirjasta.

Kannen suunnittelu Tuomo Parikka. Jälleen kerran.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti