Michael
Dobbs kirjoitti House of Cards -trilogiansa 80/90-luvun vaihteen
kieppeillä, ja epäilemättä tuoreempi tv-adaptaatio Amerikassa on
elvyttänyt myös romaanit. Kirjan avausosa oli hieman harrastelijamaisella tyylillä kirjoitettu, mutta selkeän tarinan sisältänyt romaani. Koska sittemmin olemme kuitenkin nähneet terävämpiäkin satiireja politiikasta, ei House of Cards kuitenkaan kohoa kovin korkealle kaltaistensa joukossa. Amerikan adaptaatiokin on käyttänyt lähinnä aihiota, mutta hylännyt muun.
Lopettelin juuri kakkososan, Kuninkaantekijän, 2015 (To Play the King, 1992). Tämä kirja on kirjoitettu edeltäjäänsä paremmalla tyylillä ja on yhä viihdyttävä, mutta se ei imaissut minua
tosiuskovaiseksi. Itse asiassa päinvastoin. Vaikka kirjaa luki mielikseen, niin silti tuntui koko ajan kuin tuhlaisi aikaansa.
Kuninkaantekijä on kyllä viihteellinen, mutta kuitenkin jollakin
lailla kaavamainen ja kohtauksittain etenevä. Etäisesti mieleen tulee
hieman varhempi tuotanto töllön puolelta: Kyllä, herra ministeri. Tuoreempi vertailukohta olisi kenties Politiikan nappula/The Thick of It, joka on moninverroin kerroksellisempi, oivaltavampi sekä tietysti hauskempi.
Kuninkaantekijässä Francis Urquhart on uusi pääministeri, jolla on missio: kaataa kuningas. Kirjan kuningas on epäilemättä saanut piirteitä tosielämän kruununprinssi Charlesista, joka on hieman rasitekin tässä yhteydessä. Urquhart uskoo omaan erinomaisuuteensa ja kuolemattomuuteensa, ja sillä tiellä tuppaa olemaan loppunsa.Tässä tosin ovi jätetään raolleen trilogian kolmatta osaa varten.
Koska hyllytila on rajallinen, niin tämä pokkari taitaa mennä sytykkeiksi.
**********
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti