sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Miika Nousiainen: Metsäjätti

On aika käsittämätöntä, että Miika Nousiaisen Metsäjätti (2011) -kirja ei ollut Finlandia-ehdokkaana ilmestymisvuonaan. Yhtään väheksymättä sesongin komeaa ja ansiokasta naiskirjailijoiden riviä.

Nousiainen nyt kumminkin on kirjoittanut täydellisen romaanin, romaanin jossa sekä yksityinen että yleinen kohtaavat kauniilla ja saumattomalla tavalla. Tavalla jota 70-luvulla yritettiin hampaat irvessä ja tosissaan, mutta koskaan oikein onnistumatta.

Kirja on taidokasta työtä. Samalla kun siinä seurataan lähes rikosromaanityyliin kahden hevimusajanttarin kasvutarinaa poikavuosilta täyteen miehuuteen käydään siinä myös läpi tarkasti havainnoiden ja kirjaten perusteollisuuspaikkakunnan kipupisteet ja sen sisin olemus.

Balanssi on virheetön.

Nousiainen valottaa vähitellen päähenkilöidensä, Pasin ja Jannen, elämää sipulinkuorintatekniikalla. Vähä vähältä maailman erottamien kaverusten kohtalot kietoutuvat uudelleen yhteen ja täydentyvät sivu sivulta näkökulmanvaihtelutekniikkaa hyväksi käyttäen. Lopulta kumpainenkin osoittautuu sekä täyspäiseksi että rakastettavaksi henkilöksi.

Nousiainen on tarttunut tähän ikiaikaiseen ajatukseen: tämän päivän pennut ovat huomisen aikuisia. Mistä kaikesta me olemme tehdyt, mistä kaikesta me uneksimme, mitä kaikkea arvostimme ja arvelimme. Ja lopulta: mitä meistä silti tuli.

Pasi ja Janne ovat tutustuneet toisiinsa koululaisina samalla teollisuuspaikkakunnalla. Heillä on yhteinen, ankaran vähävirikkeinen ja pessimistinen taustakulttuuri, joka predestinoi sukupolven toisensa jälkeen samaan liekaan. Huonoista lähtökohdistaan huolimatta Pasi pyristelee paikkakunnalta pois, kun taas Janne jämähtää pilkahtavasta lahjakkuudestaan huolimatta tehtaan mieheksi ja juopoksi.

Aikatasoja taitavasti vaihdellen tekee Nousiainen kuvasta täydellisen, seinänkokoisen freskon, kun Pasi komennetaan takaisin lapsuutensa maisemiin, nyt kyseisen tehtaan omistavan konsernin pikkupomona, jonka tehtävä on aloittaa YT-neuvottelut tehtaalla, joka kuitenkin toisaalta on sekä tuottava että kannattava. Myös Jannen kuten monen muun Pasin vanhan tutun työpaikat ovat liipasimella.

Pasin kipuillessa ja häilyessä työn tuomien dilemmojensa kanssa, joutuu hän samalla jännittämään lähestyvää isyyttään. Janne puolestaan saa mutkan kautta selville olevansa jo isoisä.

Miika Nousiainen kuvailee pelottavan tarkkanäköisesti pienen teollisuuspaikkakunnan ongelmakohtia, paikkakunnan joka on koko lailla riippuvainen yhdestä työnantajasta. Julkisuudessa Nousiainen on leimautunut nopeaksi ja nokkelaksi, mutta tämä kirja ei tyydy vain huuleilemaan, vaan se on tarkkaan mietitty ja huolella ylöspantu. Analyysi alkaa vaikuttaa omakohtaiselta?

Kirja on naamioitu aika ohkaiseksi ja selailemalla sen salaisuudet eivät paljastu. Kirjaan pitää uppoutua, ja sitten se palkitsee huikealla tavalla.

Nousiainen operoi pienin ja tarkoin vedoin, mutta maalaa suuren kuvan. Kirjassa on upeita lauseita ja siinä on lauseita, jotka naurattavat. Ja lopulta siinä on lauseita, jotka nostavat kyyneleen silmäkulmaan. Suurenmoinen teos!

Kirjan nimi ei juuri houkuttele lukemaan. 'Metsäjätti'! Onko siihen kuitenkin kätketty myös ajatus 'metsä jätti'? No, tarinassa 'Metsäjätti' on saneerausta vaativa emofirma, joka ostetaan osaksi vielä suurempaa kansainvälistä yhtiötä. Kuvaus on uskottavalla tavalla tosi.

Kirjan kantta kannattaa katsella aika tarkoin ja nauttia siitäkin aukeavista yksityiskohdista.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti