tiistai 5. syyskuuta 2017

John Verdon: Murhakierre

Sain vihdoin viimein luettua John Verdon -triplani loppuun. Kyse on Prisman lihatiskiltä ostamastani kolmen pokkarin paketista, kilohinta jäi alle jauhelihan. Nippu tunnetaan myös nimellä "Dave Gurney ratkaisee" ja ratkaiseehan hän. Kirjailijan helmasyntinä vain on toivoton toisto.

Verdon toistaa Gurneyn suulla samat ajatukset useaan kertaan. Se on kenties hyvä menetelmä rikoksien oikeaoppiseen ratkaisemiseen, mutta dekkarin lukijan sellainen kyllä uuvutaa. että toistetaan sama asia tai idea tai oivallus moneen kertaan.

Se on aika jankkaavaa, että sitä samaa toistellaan yhä uudelleen ja uudelleen. Tarina ei etene eikä kyyti kulje, kun samaa toistetaan aina vain kuin uutena. Tarina ei jää pelkästään junnaamaan paikoilleen, vaan se sutii otteettomin renkain perä edellä alamäkeen.

Toistossa on siis vaaransa, ja se vaara on se, että lukija kyllästyy ja ensin harppoo kursorisesti eteenpäin ja lopulta luovuttaa kokonaan. Tai sanoo: "Ei jatkoon!"

Sanalla sanoen, John Verdonin "Dave Gurney ratkaisee" -sarja kärsii lievästä paikoillaan polkemisesta ja saman asian toistamisen puuduttavuudesta.

Muuten tarinat ovat ihan ookoo, niin tämäkin Murhakierre, 2014 (Let the Devil Sleep, 2013). Tarinassa käydään läpi kymmenen vuotta vanhaa sarjamurhaa, ja kuinka ollakaan, murhaaja palaa kehiin. Näinhän se näissä menee.

Dave Gurneyn hahmo on aika hyvä, eläköitynyt superkyttä, joka totuttelee (siinä tietenkään onnistumatta) elämään maalla vaimonsa kanssa kahden. On ongelmaista poikasuhdetta ja ex-vaimoa ja kyynistä kollegaa ja näin. Kulissit ja reunat ovat kunnossa, kunhan vain ediittori vielä sipaisisi sata sivua tahi kaksikin pois käsikirjoituksesta.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti