keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Mo Yan: Viinamaa


Kun Nobel-palkitun kirjailijan tarinan kuudennella sivulla jo on lause "Huonosti palaneen dieselin haju sekoittui kärryjä vetävien juhtien hönkäilyihin niin että ilma oli yhtä paksua tunkkaista sudenpierua.", uskoo olevansa hyvän kuvailun ja kirjan ääressä.

Usko ja todellisuus eivät kuitenkaan ole aina sama asia. Kun Mo Yanin kirjaa Viinamaa, 2014 (Jiuguo, 1992) lukee pitemmälle alkaa urakka äkkiä tökkiä ja runsasta sataa sivua myöhemmin alkaa koko homman mielekkyys epäilyttää.

Se, mikä yhdelle näyttäytyy syvällisyyksinä ja nerokkaan tekijän vertauskuvina, tuntuu toisesta kuvottavalta ja itsetarkoitukselliselta piehtaroinnilta. "Poika istui suuren kullanvärisen tarjoiluvadin keskellä..."

Voin tunnustaa, että en ymmärtänyt tämän teoksen tarpeellisuutta enkä henkevyyttä. Ja vielä: tällä iällä ei viitsi enää haaskata aikaansa edes työvoittojen nimissä. Lopetin kirjan kesken ja siirsin sen paperinkeräykseen. Lukijana minulla on siihen oikeus ellei peräti velvollisuus.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti