maanantai 27. kesäkuuta 2016

Jo Nesbø: Aave

Georges Simenon on kuuluisa ja arvostettu dekkarikirjailija, joka kirjoitti 84 romaania sankaristaan Jules Maigretista. Maigret on hyvin suosittu ja luettu sarja rikoksista ja nitä selvittävästä rikostentutkijasta. Formula toimi ilmeisen hyvin sekä kirjailijan että lukijan kannalta. Win-win -tilanne.

Jo Nesbø olisi voinut täydellä syyllä tehdä samanmoisen urakan. Kirjoittaa samalla kaavalla tarinan toisensa perään rikoksia ratkovasta apulaispoliisipäällikkö Harry Holesta. Lukija olisi nauttinut ja kirjailija olisi saanut hyvän perustoimeentulon.

Harry Hole on kuitenkin poikkeusyksilö ja niin on Jo Nesbøkin. Kumpikaan ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan jo saavutettujen voittojen hehkuun. Jokainen Harry Hole on sekä erilainen, että itse tarinaa eteenpäin vievä. Reijo Mäen Vares-universumissa on turvallista käydä, koska saa täsmälleen sitä, mitä on tilannutkin. Tavallaan niin saa myös Holen kohdalla, mutta ei kuitenkaan.

Saa laaturomaanin, jonka parissa viihtyy, mutta yhtään ei tiedä, mihin se vie.

Harry Hole on ilman muuta ideaalihahmo. Juuri sellainen sankari, jollainen sankarin pitääkin olla. Periksiantamaton, lahjomaton, idealistinen, itsensä likoon laittava. Ja nokkela.

Nesbø on toisin sanoen luonut juuri pahimmanlaatiusen kliseen ja samalla ihailtavan hahmon. Taikatemppu ja miten se tehdään.

Hankkimani Harry Hole -pino alkaa alentua huolestuttavasti. Siinä on jäljellä enää yksi nide. Nyt luin teoksen nimeltä Aave, 2012 (Gjenferd, 2011). Tarinassa aikaa edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kolme vuotta, Harry on eronnut virastaan ja muuttanut Norjasta pois. Raitistunutkin.

Ainoa syy, mikä hänet on saanut palaamaan, on se, että hänen rakkaan Rakelinsa Oleg-poika on syytettynä murhasta. Harry alkaa etsiä todellista syyllistä, ja tässä toimessaan hän sekä onnistuu että epäonnistuu kulkien sekä oikeiden että väärien jälkien ja olettamusten viidakossa. Tällä kertaa Harry on tutkimuksissaan varsin yksin, koska hänellä ei ole tukenaan edes poliisin koneistoa, omasta tutkijatiimistä puhumattakaan. Toki hänellä on vanhat suhteensa ja yhteytensä, joita Harry ei totisesti ujostele myöskään käyttää päämääränsä eteen.

Ja jälleen kerran Harry laittaa itsensä likoon munaskuitaan myöten ja vähän enemmänkin, antamatta periksi. Viimeiseen asti. (Ja tässä kohtaa onkin tunnustettava, että luettuani kirjan ratkaisun sisältävän toiseksi viimeisen luvun, oli minun pakko selata jonkin matkaa seuraavaakin kirjaa!)

Harry Hole luultavasti heijastaa lukijan omia tuntoja tai pikemminkin sitä, millainen lukijakin haluaisi olla. Moraaliltaan korkea, vakava mutta ei tosikko. Selviytyjä, jolla on oikea vastaus jokaiseen tilanteeseen.

Hetken aikaa, lukiessaan Nesbøn kirjaa, hän voikin olla sellainen.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti