torstai 29. tammikuuta 2015

Simo Frangén-Pasi Heikura-Jyrki Liikka: Alivaltiosihteeri - Virallisuus kannattaa aina


Tämän hektisen säksätyskulttuurin aikakaudella on hyvä, että olemassa on kuitenkin yhä luotettavia, peruskalliomaisia instituutioita. Niitä ei tarvitse arjessa eikä niitä tule edes ajateltua useinkaan, mutta ne ovat silti hyvin tärkeitä elämänhallinnan kannalta. Lämmin läikähdys häivähtää rinnassa ja tulee turvallinen olo, kun yhtäkkiä muistaa tällaisen instituution olemassaolon.

Alivaltiosihteeri-radiohupailu on juuri tällainen tuiki tarpeellinen instituutio. En itse ole kuunnellut ohjelmaa radiosta vuosikausiin, mutta kun silmä tapaa ohjelmatiedoissa tiedon sen eksistenssista, tulee hyvä olo. Alivaltiosihteeri -radio-ohjelma on kuulunut maailmanjärjestykseen jo neljännesvuosisadan, mikä on ilman muuta melkoinen suoritus kertakäyttökulttuurissa.

Alivaltiosihteeri-combolla on ollut tapana jatkojalostaa radiohupailut myös painettuun formaattiin. Idea on ajatuksen tasolla huippuhyvä, mutta ei kuitenkaan täysin ongelmaton. Alivaltiosihteeri-pooppoon materiaali toimii parhaiten esitettynä. Ryhmän näyttelijäntaidot ovat varsin rajalliset jolleivat suorastaan kömpelöt, mutta he ovat onnistuneet korvamerkitsemään nämä pakinansa juuri omilla intonaatioillaan ja meluisalla päivittelyllään. Ne ovat aivan omanlaisensa ja omalaatuisuus on tänä edelleen twiitauksen maailmanaikana erittäin arvostettava laatumääre.

Käänteisesti ajatus merkitsee kuitenkin ikävä kyllä sitä, että tekstit eivät aina toimi - teksteinä. Alivaltiosihteerin ydinosaamista on näkökulman vaihtaminen ja sanavääntely niiden kontekstia vaihtamalla. Kaava tuppaa paljon käytettynä toistamaan itseään ja etenkin tällaisen kirjan muotoisena pakettina tämä hohhoijaa-efekti voimistuu.

Alivaltiosihteeri kommentoi usein myös ajankohtaisia ilmiöitä. Ajankohtaisuus on eräänlainen paradoksi. Päiväntuore aihe on pari vuotta myöhemmin luettuna jo eltaantunut. Sen sijaan vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua tällainen aihe omaa historiallista todistusvoimaa aikakautensa elämänmenosta ja on sellaisena siis arvokas.

Alivaltiosihteeri ammentaa hieman samasta huumorinlaarista kuin Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuva. Sanojen kaksoismerkitys on kunniassaan kuitenkin sillä erolla, että Alivaltiosihteeri ei juuri mellasta navanaluskaksimielisyyksillä, mitkä puolestaan ovat Jarlan ydinosaamista. Täysin tuntematon aihealue ei tämäkään kuitenkaan Alivaltiosihteerille ole. Tässä kokoelmassa teemalla pelmuutellaan oikein kunnolla vaikkapa pakinoissa 'Kimppalotto' sekä 'Seksifantasia-pizza'.

On tunnustettava: olen Alivaltiosihteeri-ryhmän fani. Ostin oitis 10 cd:n upean laatikon Alivaltiosihteeri - Virallisuus täältä tähän, kun se vihdoin julkaistiin myös alelaari-muodossa. Laatikossa on äänitteitä vuosilta 1990-2010. Jutut ovat erittäin kuranttia tavaraa. Vaikka joukossa on ilman muuta pakollista täytemateriaalikin, niin parhaimpien kohdalla hullaannuin ja nauroin ääneen lukuisia kertoja ja ihailin ryhmän osaamista.

Siksi onkin valittaen todettava tästä Alivaltiosihteeri - Virallisuus kannattaa aina (2013) -kirjasta: ei hyvä. Sieltä tähän.

**********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti