maanantai 12. kesäkuuta 2017

Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 3

Fingerporin koko kuva -sarja on erinomainen, ennen kaikkea siksi että se vastaa nostalgiankaipuun huutoon. Se on kuin tuulahdus 70-luvun Yleisradiosta; tässäkin tarjotaan sama juttu uusintana kolmanteen kertaan. Erona on vain se, että tämä on kauttaaltaan värilähetys.

En lakkaa hämmästelemästä sitä, että vaikka olen nämä jutut lukenut ennenkin, en kuitenkaan muista niitä vieläkään, vaan ne ovat aivan tuoreita kuin tuoksahdus baaritiskin takaa, ja ne naurattavat yhä yhtä hereästi kuin ovat luultavasti edelliselläkin kerralla naurattaneet. Miten taiteilija itse voi pysyä näiden perässä kuin tappi karhulla talvipesässä? Ihme mies!


Ei voi mitään, tämä on aivan huikea kirja ja vielä kovat kannet! Erityisesti pysähdyin juttujen 707, 716, 724, 727, 793, 830, 838, 892, 927, 952, 961 ja 965 ääreen. Ja aivan huippuna on 811, jonka kertasin useaan kertaan. Fingerporin koko kuva -sarjassa ihan parhautta ovat tekijän omat "Mitä se on" -kommentit. Niitä saisi olla enemmänkin näin reformaation riemuvuonna.


**********

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

John Williams: Butcher's Crossing

Stoner nauttii jonkinlaisesta yllätyssuosiosta, joka sen kohdalle on tullut postuumisti. Ehkä Stonerin innoittamana joko myyntimiehet tahi lukijat ovat halunneet myös Butcher's Crossing, 2016 (Butcher's Crossing, 1960/1971/1988) -kirjan? Molemmat kirjat on kirjoittanut amerikkalainen tutkija ja kirjailija John Williams jo vuosia sitten. Williams itse kuoli vuonna 1994.

Williams kirjoitti urallaan vain neljä romaania ja kaksi runokokoelmaa. Romaaneista toinen oli juuri tämä Butcher's Crossing. Williamsin kirjat edustavat eri genrejä, Butcher's Crossing on lajiltaan lännenromaani. Romaanin alussa opintonsa kesken heittänyt nuori Will Andrews saapuu Butcher's Crossing -nimiseen piskuiseen kylään Kansasissa. Eletään vuotta 1873. Will on innoittunut Ralph Waldo Emersonin idealisoimasta luontoykseydestä ja on heittänyt entisen mukavan kaupunkilaiselämän taakseen.

Will tutustuu Miller-nimiseen puhvelinmetsästäjään, joka saa Willin sijoittamaan rahaa epävarmaan metsästysretkeen. Kaksikon lisäksi matkaan lähtee käsipuoli leirisälli Charley Hoge sekä nylkyri Fred Schneider. Yhdessä miehet lähtevät ratsain ja härkävankkurein varustautuneina kohti Coloradon vuoristoa etsimään luvattua laumaa.

Kirja on aika pitkälti sitten tämän matkan kuvausta. Matkan joka on täynnä sekä vaivoja että vastuksia ja joka venähtää nopeasti tulevan talven takia vajaan vuoden mittaiseksi. Miehet torailevat, luimistelevat ja kärsivät kipua, janoa, nälkää, vilua ja muita ikävyyksiä. Ankara retki näyttäisi vaikuttavan kaikkiin, ei vain kokemattomaan Williin.

Kirjan teema on muistakin romaaneista ja elokuvista tuttu saalistamisen pakkomielle. Pakko joka ei niinkään liity rikastumiseen tai edes tavoitteen saavuttamiseen vaan ainoastaan itse tavoittelemiseen. Tuhannet puhvelin kuolevat kirjan sivuilla, ja ne kuolevat kaikin tavoin turhaan. Kukaan päähenkilöistäkään ei pääse nauttimaan metsästysretken tuloksesta.

Päänelikko ei ole erityisen sympaattinen eikä samaistuttava, ja sikäli heistä on hieman hankala pitää tai toivoa kaikkea hyvää. Lopulta hahmot näyttäytyvät kovin kirjallisina, siis sellaisina joiden eksentrisyys ja syvämietteisyys on pakolla päälleliimattua.

Will ratsastaa lopussa valaistuneena kohti tuntematonta, mutta lukijaa ei sekään sykähdytä.

Kaiken kritiikin jälkeen jäi, outoa kyllä, maku että kirja oli matkan arvoinen, ja että sen haluaa lukea uudelleen. Jotakin maagista siinä kuitenkin on.

**********

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissä - ja teetä

Mikael Bergstrandin edellinen kirja Delhin kauneimmat kädet oli kertakaikkiaan erinomainen kirja ylipäätään ja erityisen mielenkiintoinen kuvatessaan kirjailijan suodattamana Intiaa ja sen kulttuuria. Sumua Darjeelingissä - ja teetä, 2015 (Dimma över Darjeeling, 2013) jatkaa edellisestä kirjasta tuttujen ruotsalaisen Göran Borgin ja hänen intialaisen ystävänsä Yogendra Singh Thakurin tarinaa.

Bergstrand kirjoittaa tälläkin kertaa erityisen vetävästi, nokkelasti, osuvasti ja hauskasti miekkosten seikkailuja hääaikeiden ja kuivuneen teeviljelmän ristiaallokossa. Nämä eripariset ystävykset varastavat lukijan huomion sekä sydämen. Ehkä miehet ovat karikatyyrejä tahi kliseitä, mutta yhtäkaikki, he viihdyttävät kriittistä lukijaa.

Tällä kertaa kirjan ytimessä on Yogin avioliittoaie, jonka tielle osuu iso rahallinen pulma, jonka aiheuttaa onneton Yogi itse. Tosin petkutettuna mutta kuitenkin. Yogille myydään jokseenkin arvoton teeviljelmä, ja samalla hassaantuu tulevan appiukon rahat ja maine. Yogi pakenee yhdessä Göranin kanssa ja päätyy Darjeelingin tuntumassa sijaitsevalle nuhjuiselle East Green Estate -teetilalle.

Tähän kohtaan kirjaa on upotettu tyylillisesti täysin irrallinen juopottelu-rietastelu-kiristämis-vapauttamis-kaahailu -kohtaus, joka ei oikein istu kirjan kokonaisuuteen. Sillä on epäilemättä kuitenkin oma tarkoituksensa kirjailijan aivoituksissa, ja hyvä niin.

Kirjassa on ehkä edeltäjäänsä enemmän muutenkin kaikenlaista kuvailua, joka ei vie itse juonta eteenpäin. Makuasia pitääkö niistä vai ei. Itse olisin tietenkin editoinut hieman, mutta enpä ole tällaista kirjaa kirjoittanut ja julkaissut, joten nurinat sikseen.

Kirja päättyy hieman yllättäin siihen, että kun asiat alkavat olla mallillaan Intiassa, niin Göran päättää kuitenkin palata Ruotsiin epämukavuusalueelleen. Toki asiat sielläkin etenevät, mutta kenties tässä enemmän pedataan jatko-osaa?

Huikean hieno kansi! (Suunnittelu Nils Olsson)

**********

maanantai 29. toukokuuta 2017

Ronja Salmi-Jami Nurminen: Onks noloo?

Keväällä 2016 jaettiin Kirja ja ruusun päivän kylkiäisenä Ronja Salmen kirjoittamaa ja Jami Nurmisen kuvittamaa Onks noloo? (2016) -kirjaa. Pitihän se ottaa alekirjapinon päälle. Lukeminen vain on kestänyt - tai oikeammin lukemisen aloittaminen.

Itse kirjan lukeminen ei sitten kestänytkään. Luin sen vajaassa tunnissa odotellessani autossa lasta sirkustreeneistä. Kirjassa on 85 numeroitua sivua, mutta itse tekstiä ei edes niinkään paljon. Kuvat vievät kenties kolmanneksen sivujen pinta-alasta.

Kirjassa on eräänlainen jatkumo, mutta itse tarinat ovat pieniä tapahtumankuvauksia. Kirjoittaja on tehnyt kirjasta osin interaktiivisen antamalla lukijalle vallan päättää tarinan kulusta. Tuohon vajaaseen tuntiin olin kuitenkin lukenut kaikki vaihtoehtoisetkin jatkumot.

Kirjan isoin ongelma ovat tarinat ja kuvat. Tarinat eivät ole kovinkaan juonikkaita eivätkä humoristisia. Hauskinta oli tietenkin hiljaiseen matikantuntiin päässyt pitkä, pärisevä paukku. Pieruhuumori naurattaa aina ja kaikenikäisiä, mutta eipä se kovin tuore aihe myöskään ole.

Kuvat eivät ole erityisen kivoja, vaan kummallisen karkeita ja jäykkiä.

No, joku voisi nyt väittää hieman vastaankin ja todeta, että ei kirjaa ole edes tarkoitettu minulle, en ole sen kohderyhmää. En olekaan vaan...? Alakoululaiset? Jotkut? Kuitenkin, kirja annettiin meille aikuisille asiakkaille, joten kaipa me jonkinlaista kohderyhmää olemme? Ja hyvä kirja siilautuu kyllä soseesta. Tämä ei ollut kovin erikoinen kirja. Sen idea on parempi.

**********

torstai 13. huhtikuuta 2017

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Mika Waltarin Johannes Angelos on yksi suosikkejani. Se sisältää kaiken inhimillisen elämän erinomaisen kauniilla tyylillä ja uskottavalla tarinankuljetuksella kirjoitettuna. Mestarin työtä! Luin jostakin Mika Waltarin vanhan kirjan kansimerkinnästä, että hän oli kirjoittanut tätä Johannes Angelos -kirjaa varten satoja julkaisemattomia sivuja edeltäviä tapahtumia luodakseen henkilöilleen uskottavan historian ja mahdollisen maailman. No, vuosia myöhemminhän nuo syrjäänlaitetut sivut sitten julkaistiin nimellä Nuori Johannes, ja sehän oli iso pettymys, kuinkas muuten.

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen oli ilmestyessään vuonna 1960 melkoinen menestys. Kirjan löysivät niin lukijat kuin kriitikotkin, ja kirjailijan uralle odotettiin luonnollisesti jatkoa. Odotukset olivat kovat. Sitä ei kuitenkaan kuulunut, vaan kirjailija vetäytyi julkisuudesta. Vuonna 2014 löydettiin kuitenkin pankkiholvista hänen varhaisempi käsikirjoituksensa, joka kertoi samojen henkilöiden myöhemmistä vaiheista (!). Teksti oli siis kirjoitettu ennen Kuin surmaisi satakielen -romaanin julkaisua. Kustantaja oli itse asiassa pitänyt tarinaan ujutetuista takaumista niin paljon, että hän kehoitti kirjoittamaan niistä uuden käsikirjoituksen. Kirjailija Lee teki työtä käskettyä.


Holvien käsikirjoitus julkaistiin, ilman muuta. Suhtauduin etukäteen aika skeptisesti tähän kirjaan tai itse asiassa koko ajatukseen sen olemassaolosta, mutta miten sattuikin, siinähän se lojui lähi-Sittarin alehyllyssä, ja tulin ostaneeksi sen.


Aivan huonoksi päätökseksi tämä impulssiostokseni ei lopulta osoittautunut. Kirjan kieli olikin ilo. Sen tarina on ehkä aika pieni, yksi vierailu entisellä kotiseudulla, mutta teksti on täynnä huikeita lauseita ja huomioita ja se on monin paikoin yllättävän moderni. Ollakseen esikoisteos, on Kaikki taivaan linnut, 2015 (Go Set a Watchman, 2015) ihmeen varmakätisen kirjoittajan työtä!

Kirjan päähenkilö on nuori nainen, Jean Louise Finch, joka tekee vierailun entiseen kotikaupunkiinsa Maycombiin. Siellä hän käy läpi suhdettaan läheisiin ihmisiinsä. Keitä he oikein lopulta ovat, ja kuka hän itse on suhteessa näihin ennen niin tuttuihin ihmisiin? Kirja olisi epäilemättä herkullisempi, jos se olisi kirjoitettun Satakielen jälkeen, mutta yllättävän hyvin se toimii myös näin.

Kirjan kirjoitusajankohta näkyy melkein häiritsevänä etenkin sen loppupuolella esimerkiksi suhtautumisessa rotuihin ja niiden luonteisiin. Muualla niin moderni kirjoittaja antaakin tässä 50-luvun asenteiden näkyä. Niitä lukiessa saa välillä kakoa ja muistuttaa itseään, että teksti on luettava kirjoitusajankohtaansa peilaten. Se on omanlaisensa ajankuva.

Olisi jossakin määrin epäreilua verrata Harper Leen kahta kirjaa, koska niiden käsikirjoituksille ei ole annettu samaa mahdollisuutta. Voi kuitenkin todeta, että Kaikki taivaan linnut on täysin kelvollinen lukuromaani. Ei kovin syvällinen ja viisas mutta viihdyttävä.

**********

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat

Olen aina pitänyt ruotsalaista Henning Mankellia hieman tylsänä, turvallisena ja tunkkaisena. Tällaiset tuntemukset ovat aina kovin subjektiivisia, mutta mitä muutakaan elämä ylimalkaan on. Omia kokemuksiamme, havaintojamme ja synteesejämme niiden perusteella.

Olen lukenut kymmenisen vuotta sitten yhden Mankellin Wallander-sarjan kirjoista, ja se oli erinomainen. Jostakin syystä en kuitenkaan ole tarttunut uuteen Wallanderiin sen koommin kuin muuhunkaan Mankellin tuotantoon. Kuitenkin kyse on sekä lukijoiden että kriitikoidenkin arvostamasta kirjailijasta ja hyväntekijästä. Tai ehkäpä kyse onkin juuri siitä? Mankell on liian turvallinen valinta luettavaksi? Kymmenien miljoonien kappaleiden tehdas.

Lähimarkettien hyviin puoliin on viime vuosina liittynyt myös se, että ne toimivat pätevinä kirjakauppoina ja viime hetken muistamisten ostoslaarina. Sain tämän Mankellin Ruotsalaiset saappaat, 2015 (Svenska gummistövlar, 2015) -pokkarin lähes kassanlämpöisenä lahjaksi syksyllä ja tulin sen nyt lukeneeksi.

Kirja osoitti sen, että Henning Mankell on koko velho kirjoittamaan. Ruotsalaiset saappaat on lähes tapahtumaköyhä kuvaus yksinäisestä vanhasta miehestä yksinäisellä saarellaan, ja silti se imaisee mukaan sellaisella voimalla, että lukemista on pakko jatkaa.

Kirjan päähenkilö on kirurgi Fredrik Welin, joka herää outoon valoon; hänen talonsa on syttynyt palamaan. Fredrik selviää tulipalosta, mutta perintötalo ei. Läpi kirjan pohditaan uuden talon rakentamista, kyhjätään saaressa tai lähiluodon teltalla. Fredrikin läheisiin kuuluu vasta aikuisiällä paljastunut tytär, eläköitynyt postinjakaja Jansson sekä paikallislehden toimittaja Lisa Modin. Näidenkin ihmisten kanssa kommunikointi on vaikeaa, koska Fredrikillä on taipumus muuntaa totuutta, suorastaan valehdella ja hän on lisäksi kovin epärationaalisen äkkipikainen. Mitään omantunnon tuskia ei myöskään tuota nuuskia salaa toisten huusholleja.

Fredrik Welin on kirjalliseksi henkilöksi jopa hieman epäuskottava oikukkaiden toimiensa takia, ja toisaalta hän on juuri siksi kovinkin uskottava. Ei ihanteellinen mutta uskottava.

Vanheneva kirjailija on ottanut kirjassaan luupin alle vanhenemisen ja näyttää sen kaikessa karuudessaan. Kroppa rapistuu, mutta mieli toivoo vielä jotakin uuttakin elämään. Ja miksei, joitakin muutoksiakin Fredrikin elämässä tapahtuu.

Ruotsalaiset saappaaat on itsenäinen jatko-osa Italialaiset kengät -romaanille. Täytyy laittaa harkintaan senkin hankkiminen, siinä määrin upean maailman Mankell tässä loi. Jalkinesarja kuitenkin päättyi tähän kirjaan Henning Mankellin kuollessa Saappaiden ilmestymisvuonna.

Kansi on ihan kauheaa mielikuvituksetonta höhnää, mutta kirjailijan nimihän siinä myy.

**********

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Hannele Tilles - Dile Kolanen: Tuikkivien tähtien varjosta - Alvar Kolasen valokuvia

Alvar Kolanen oli itseoppinut valokuvaaja, joka pääsi kehittämään harrastuksestaan itselleen työn ollessaan muissa töissä Levytukussa. Itse Olavi Virta oli töissä samaisen firman kotimaisen tuotannon päällikkönä ja sai kuulla Alvarin harrastuksesta ja rohkaisi tätä ottamaan kuvia oman firman artisteista. Tästä alkoi Kolasen pitkä ja tuloksekas ura. Myös monen muun yhtiön ja median palveluksessa.

Alvar Kolasen lapset, Hannele Tilles sekä Dile Kolanen ovat teneet isänsä elämäntyöstä komean kuvateoksen Tuikkivien tähtien varjosta - Alvar Kolasen valokuvia (2013). Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi sekä Alvar Kolasen elämänvaiheet että kartoitetaan varsin kattavasti kolmen vuosikymmenen ajalta populaarikulttuuria, ennen kaikkea kevyttä musiikkia.

Kirjan teksti on varsin pätevää, se on koottu sekä lukuisista kirjallisista lähteistä että haastatteluista. Pientä loppueditointia teksti olisi kaivannut, ettei samoja asioita, huomioita ja nippelitietoja toistettaisi kahteen, jopa kolmeen kertaan. Tämä on kuitenkin aika vähäpätöinen miinus muuten tehokkaassa, riittävän tarkassa ja eläytyvässä tekstissä.

Kirjan pääosassa pitäisi ehdottomasti olla Kolasen kuvat, ja kyllähän ne ovatkin. Monet kuvat on levitetty koko sivun kokoon, mutta aineiston runsauden takia pikkukuvatkin ovat kiinnostavia. Karsinta on ollut armotonta ja valinta varmasti vaikeaa!

Melkoinen kermakakun pala kotimaista käyttökulttuurihistoriaa on saatu näin kansien väliin ansiokkaasti. Kirjaa sekä katselee, selailee että lukee mielikseen.

**********